Kaikki haluavat tietää millainen juttu opetuslapseuskoulu ja siihen liittyvä lähetystyöharjoittelu oli ja mitä siitä sain irti. Mutta on hyvin vaikeaa tiivistää 5kuukauden kokemuksia muutamaan lauseeseen onnistuneesti niin, että kuulija saisi oikeasti käsityksen siitä, mitä kaikkea olen käynyt läpi ja mitä siitä jäi käteen. Uskon, että suurin osa siitä pääomasta onkin sanatonta ja itsekin käsitän sen vasta vuosien varrella. Mutta olen erittäin kiitollinen Jumalalle, että hän johdatti minut lätäkön tuolle puolen ja sain tutustua kaikkiin niihin ihaniin ihmisiin, sain paljon uutta ja erilaista elämänkokemusta, opin paljon myöskin Jumalasta ja hänen rakkaudestaan meitä kohtaan, sain oppia englantia ja vähän espanjaakin, sain syödä apinaa ja marsua sekä kannatella elävää anakondaa harteillani, sain harrastaa hiekkalautailua, pelata lentopalloa nuorisovankilan asukkien kanssa, kaivaa perustuksia 30 asteen kuumuudessa maanjäristyksessä kotinsa menettäneelle perheelle, oppia rakentamaan huopakattoa ja asentamaan sähköjä Meksikossa, sain vihdoinkin maistaa the Cheesecake Factoryn juustokakkua ja saarnata englanniksi! Vain joitakin kokemuksiani mainitakseni.
Opetuslapseuskouluhan koostui kahdesta hyvin erityyppisestä osiosta: opiskelujakso ja käytännön jakso. Itse tykkäsin todella rajusti opiskelujaksosta. Meillä oli ihan huippupuhujia ja nautin suuresti hyvästä raamatunopetuksesta. Muutenkin tietty säännöllisyys ja päivärytmi sopii minulle hyvin. Käytännön jakso oli huomattavasti haasteellisempi muun muassa intensiivisen yhdessäolon vuoksi. Et päässyt pakoon ketään. Se kasvattin myös joustavuutta, koska suunnitelmamme muuttuivat lähes aina. Lisäksi on erilaista olla itse aina antamassa, kun koulutusosiolla me olimme lähinnä vastaanottamassa. Käytännön jaksolla opin, kuinka tärkeää on huolehtia päivittäin henkilökohtaisesta yhteydenpidosta taivaan Isän kanssa. Sillä on merkittävä vaikutus päivittäiseen mielialaan ja ajatusmaailmaan. Elääksemme voittoissaa elämää uskossa hetket Jeesuksen kanssa ovat välttämättömiä.
Kysymys kuuluu: Mitä tämän jälkeen? Koen paikkani olevan tutussa sairaanhoitajan työssä, mutta otan rohkean askeleen ja jätän taakseni rakkaan ja jo niin kotoisan Jyväskylän ja muutan Tampereelle. Aloitan huhtikuun alussa työt yliopistollisen sairaalan akuutilla neurologisella osastolla. En siis ensiavussa niin kuin joillekin jo ehdin ilmoittaa. Muutin mieltäni, kun ajatus ainaisista iltavuoroista alkoi ahdistaa ja uskon, että Jumalallakin oli jotain tekemistä tuon ahdistuksen kanssa, joka johti työpaikan perumiseen. Tiedän, että jossain vaiheessa taas lähden ulkomaille tekemään jotain lähetykstyöksi laskettavaa. Koska ja minne ovat kysymyksiä, joiden vastaukset ovat vielä saamatta, mutta uskon että yksityiskohdat tarkentuvat, kun on aika ottaa ja lähteä. Nyt palvelen Herraa täällä ja uskon, että voin olla aivan yhtä paljon hänen suunnitelmassaan kuin olin opetuslapseuskoulussa. Paras tapaa elää on ottaa päivä kerrallaan ja elää se täysillä Hänelle. Haluan elää tässä hetkessä enkä menneisyyttä katuen tai tulevaisuudesta haaveillen. "Uudet ovet" avautuvat kyllä aikanaan.
Siunausta kevääseenne ja kiitoksia blogin seuraamisesta! Ei sitä tiedä, jos vaikka silloin tällöin kirjoittelisin tänne edelleen.
