Nyt sitä on tullut asusteltua Tampereella jo kaksi ja puoli kuukautta. Tuona aikana olen ehtinyt muuttaa uuteen asuntoon, olla viikon lomalla Espanjassa, aloittaa kuntosaliharrastuksen ja saada vakituisen työpaikan. Eli vaikuttavan tapahtumarikasta aikaa kaikin puolin.
Ensimmäiset pari kuukautta menikin hyvin pitkälti työn merkeissä. Koska olin tosiaan ennen töiden aloittamista jo sopinut viikon etelänmatkan siskojeni kanssa, tein viikottain yhden tuplavuroon (aamu 7:stä ilta 10:een) ja muutenkin olin töissä kovalla tahdilla, että sain lomani pidettyä vapaapäivillä eikä palkattomana. Hyvänä puolena siinä oli se, että niin sanottu sisäänajovaihe oli todella tehokas ja nyt minusta tuntuu niin kuin olisin aina ollut tällä osastolla töissä.
Sattui niin sopivatsi, että toukokuun lopulla osastollamme laitettiin hakuun peräti 4 vakituista tointa. Ajattelin kokeilumielessä hakea, kun ei ollut tullut koskaan vielä oltua ihan oikeassa työhaastattelussakaan. Sain hakupaperit liitteineen ihme kyllä määräaikaan mennessä lähetettyä ja niinpä sain kutsun haastatteluun. Haastattelu sujui mukavasti ja niinpä samana päivänä minulel ilmoitettiin, että olen yksi valituista. Kylläpä tulikin hetkessä aikuinen olo. Että ihan vakituinen työpaikka ja kaikki. Pitääköhän ostaa asunto tai auto... Ehkä ei nyt kutiankaan aleta hötkyillä.
keskiviikko 11. kesäkuuta 2008
lauantai 1. maaliskuuta 2008
Jälkikirjoitus
Opetuslapseuskoulu on auttamattomasti ohitse. Palasin koti-Suomeen kaksi ja puoli viikkoa sitten sunnuntaina osin haikeissa tunnelmissa vaikkakin samanaikaisesti oli taas hieno nähdä perhettä aj ystäviä. Tietysti näinkin merkittävän ajanjakson päättyessä sitä tulee kuin luonnostaan tehtyä eräänlaista jälkinpuintia, mitä sitä oikeastaan sai irti tuosta ajasta ja olosta. Fiilikset ovat itse asiassa hiukan sekavat, mistä ne koulun viimeisellä viikolla meitä varoittelivatkin. Ja se johtuu pitkälti siitä, että muiden elämä täällä kotona on suurin piirtein samoissa uomissa kuin ennen lähtöäni, eikä kenelläkään muulla ole näitä kokemuksia kuin minulla eikä kukaan voi niitä täysin täällä ymmärtää. Lisäksi tämä Suomen meininki on niin tuttua, että alkaa epäilyttää olenko minä missään muualla koskaan ollutkaan.
Kaikki haluavat tietää millainen juttu opetuslapseuskoulu ja siihen liittyvä lähetystyöharjoittelu oli ja mitä siitä sain irti. Mutta on hyvin vaikeaa tiivistää 5kuukauden kokemuksia muutamaan lauseeseen onnistuneesti niin, että kuulija saisi oikeasti käsityksen siitä, mitä kaikkea olen käynyt läpi ja mitä siitä jäi käteen. Uskon, että suurin osa siitä pääomasta onkin sanatonta ja itsekin käsitän sen vasta vuosien varrella. Mutta olen erittäin kiitollinen Jumalalle, että hän johdatti minut lätäkön tuolle puolen ja sain tutustua kaikkiin niihin ihaniin ihmisiin, sain paljon uutta ja erilaista elämänkokemusta, opin paljon myöskin Jumalasta ja hänen rakkaudestaan meitä kohtaan, sain oppia englantia ja vähän espanjaakin, sain syödä apinaa ja marsua sekä kannatella elävää anakondaa harteillani, sain harrastaa hiekkalautailua, pelata lentopalloa nuorisovankilan asukkien kanssa, kaivaa perustuksia 30 asteen kuumuudessa maanjäristyksessä kotinsa menettäneelle perheelle, oppia rakentamaan huopakattoa ja asentamaan sähköjä Meksikossa, sain vihdoinkin maistaa the Cheesecake Factoryn juustokakkua ja saarnata englanniksi! Vain joitakin kokemuksiani mainitakseni.
Opetuslapseuskouluhan koostui kahdesta hyvin erityyppisestä osiosta: opiskelujakso ja käytännön jakso. Itse tykkäsin todella rajusti opiskelujaksosta. Meillä oli ihan huippupuhujia ja nautin suuresti hyvästä raamatunopetuksesta. Muutenkin tietty säännöllisyys ja päivärytmi sopii minulle hyvin. Käytännön jakso oli huomattavasti haasteellisempi muun muassa intensiivisen yhdessäolon vuoksi. Et päässyt pakoon ketään. Se kasvattin myös joustavuutta, koska suunnitelmamme muuttuivat lähes aina. Lisäksi on erilaista olla itse aina antamassa, kun koulutusosiolla me olimme lähinnä vastaanottamassa. Käytännön jaksolla opin, kuinka tärkeää on huolehtia päivittäin henkilökohtaisesta yhteydenpidosta taivaan Isän kanssa. Sillä on merkittävä vaikutus päivittäiseen mielialaan ja ajatusmaailmaan. Elääksemme voittoissaa elämää uskossa hetket Jeesuksen kanssa ovat välttämättömiä.
Kysymys kuuluu: Mitä tämän jälkeen? Koen paikkani olevan tutussa sairaanhoitajan työssä, mutta otan rohkean askeleen ja jätän taakseni rakkaan ja jo niin kotoisan Jyväskylän ja muutan Tampereelle. Aloitan huhtikuun alussa työt yliopistollisen sairaalan akuutilla neurologisella osastolla. En siis ensiavussa niin kuin joillekin jo ehdin ilmoittaa. Muutin mieltäni, kun ajatus ainaisista iltavuoroista alkoi ahdistaa ja uskon, että Jumalallakin oli jotain tekemistä tuon ahdistuksen kanssa, joka johti työpaikan perumiseen. Tiedän, että jossain vaiheessa taas lähden ulkomaille tekemään jotain lähetykstyöksi laskettavaa. Koska ja minne ovat kysymyksiä, joiden vastaukset ovat vielä saamatta, mutta uskon että yksityiskohdat tarkentuvat, kun on aika ottaa ja lähteä. Nyt palvelen Herraa täällä ja uskon, että voin olla aivan yhtä paljon hänen suunnitelmassaan kuin olin opetuslapseuskoulussa. Paras tapaa elää on ottaa päivä kerrallaan ja elää se täysillä Hänelle. Haluan elää tässä hetkessä enkä menneisyyttä katuen tai tulevaisuudesta haaveillen. "Uudet ovet" avautuvat kyllä aikanaan.
Siunausta kevääseenne ja kiitoksia blogin seuraamisesta! Ei sitä tiedä, jos vaikka silloin tällöin kirjoittelisin tänne edelleen.
Kaikki haluavat tietää millainen juttu opetuslapseuskoulu ja siihen liittyvä lähetystyöharjoittelu oli ja mitä siitä sain irti. Mutta on hyvin vaikeaa tiivistää 5kuukauden kokemuksia muutamaan lauseeseen onnistuneesti niin, että kuulija saisi oikeasti käsityksen siitä, mitä kaikkea olen käynyt läpi ja mitä siitä jäi käteen. Uskon, että suurin osa siitä pääomasta onkin sanatonta ja itsekin käsitän sen vasta vuosien varrella. Mutta olen erittäin kiitollinen Jumalalle, että hän johdatti minut lätäkön tuolle puolen ja sain tutustua kaikkiin niihin ihaniin ihmisiin, sain paljon uutta ja erilaista elämänkokemusta, opin paljon myöskin Jumalasta ja hänen rakkaudestaan meitä kohtaan, sain oppia englantia ja vähän espanjaakin, sain syödä apinaa ja marsua sekä kannatella elävää anakondaa harteillani, sain harrastaa hiekkalautailua, pelata lentopalloa nuorisovankilan asukkien kanssa, kaivaa perustuksia 30 asteen kuumuudessa maanjäristyksessä kotinsa menettäneelle perheelle, oppia rakentamaan huopakattoa ja asentamaan sähköjä Meksikossa, sain vihdoinkin maistaa the Cheesecake Factoryn juustokakkua ja saarnata englanniksi! Vain joitakin kokemuksiani mainitakseni.
Opetuslapseuskouluhan koostui kahdesta hyvin erityyppisestä osiosta: opiskelujakso ja käytännön jakso. Itse tykkäsin todella rajusti opiskelujaksosta. Meillä oli ihan huippupuhujia ja nautin suuresti hyvästä raamatunopetuksesta. Muutenkin tietty säännöllisyys ja päivärytmi sopii minulle hyvin. Käytännön jakso oli huomattavasti haasteellisempi muun muassa intensiivisen yhdessäolon vuoksi. Et päässyt pakoon ketään. Se kasvattin myös joustavuutta, koska suunnitelmamme muuttuivat lähes aina. Lisäksi on erilaista olla itse aina antamassa, kun koulutusosiolla me olimme lähinnä vastaanottamassa. Käytännön jaksolla opin, kuinka tärkeää on huolehtia päivittäin henkilökohtaisesta yhteydenpidosta taivaan Isän kanssa. Sillä on merkittävä vaikutus päivittäiseen mielialaan ja ajatusmaailmaan. Elääksemme voittoissaa elämää uskossa hetket Jeesuksen kanssa ovat välttämättömiä.
Kysymys kuuluu: Mitä tämän jälkeen? Koen paikkani olevan tutussa sairaanhoitajan työssä, mutta otan rohkean askeleen ja jätän taakseni rakkaan ja jo niin kotoisan Jyväskylän ja muutan Tampereelle. Aloitan huhtikuun alussa työt yliopistollisen sairaalan akuutilla neurologisella osastolla. En siis ensiavussa niin kuin joillekin jo ehdin ilmoittaa. Muutin mieltäni, kun ajatus ainaisista iltavuoroista alkoi ahdistaa ja uskon, että Jumalallakin oli jotain tekemistä tuon ahdistuksen kanssa, joka johti työpaikan perumiseen. Tiedän, että jossain vaiheessa taas lähden ulkomaille tekemään jotain lähetykstyöksi laskettavaa. Koska ja minne ovat kysymyksiä, joiden vastaukset ovat vielä saamatta, mutta uskon että yksityiskohdat tarkentuvat, kun on aika ottaa ja lähteä. Nyt palvelen Herraa täällä ja uskon, että voin olla aivan yhtä paljon hänen suunnitelmassaan kuin olin opetuslapseuskoulussa. Paras tapaa elää on ottaa päivä kerrallaan ja elää se täysillä Hänelle. Haluan elää tässä hetkessä enkä menneisyyttä katuen tai tulevaisuudesta haaveillen. "Uudet ovet" avautuvat kyllä aikanaan.
Siunausta kevääseenne ja kiitoksia blogin seuraamisesta! Ei sitä tiedä, jos vaikka silloin tällöin kirjoittelisin tänne edelleen.
maanantai 4. helmikuuta 2008
In the jungle (Viidakossa)
Outreach ja nain ollen koko opetuslapseuskoulu alkaa olla loppusuoralla. Enaa vajaa viikko Perun lammossa, sitten takaisin Meksikoon viikoksi, jonka jalkeen paluu keskelle Suomen talvea. Tunnelmat on hyvat. Olen todella tyytyvainen, etta tuli tanen lahdettya. Nyt olen taas monta kokemusta ja ystavaa rikkaampi.
Lahdettiin Icasta siis ti 22.1. ja meilla oli siel vimppana iltana laksiaisjuhlat grilliherkkuineen. Aika Icassa oli hienoa ja olikin haikea jattaa kaikki uudet ystavat. Olimme puolin ja toisin tippa linssissa.
Limassa vietimam suurin piirtein kaksi vuorokautta. Asuttiin tosi siistissa hostellissa ihan keskustan tuntumassa ja niinpa aika kului shoppailen ja hyvin syoden. Hieno jyrkanteen reunalle meren rantaan rakennettu kauppakeskus oli parin korttelin paassa ja siellahan tuli kaytya useemman kerran. Tavattiin myos toista outreach tiimia nk. tyttojen tiimia. Ne meni nyt loppuajaksi Icaan. Ne oli alkujakson Cuscossa joka on kaupunki tuolal vuorisdtossa. Paasivat kaymaan myoskin Machu Pichussa josta olimme hiukan kateellisia.
Nyt olemme siis Pucallpassa, mika on mukavan kokoinen kaupunki viidakon keskella. Viime viikko me oltiin paikallisten nuorten kanssa viikko alkeellisissa kylissa ilman sahkoa ja juoksevaa vetta. Oli aika kokemus. Saatiin maistaa apinanlihaakin, mut ei ollu kovin haavia. Ne perulaiset oli valmistanut kylan lapsille viikon pituisen raamattukoulun aj innolla he osallistuivat tunneille. VIimeisena iltana vietettiin paatosjuhlaa nuotion ymparilla leikkeja leikkien ja lauluja laulaen. Luulen, etta paikalla oli koko kylan lapset ja suuri osa aikuisiakin. Tahtitaivas oli mahtava. Talla viikolla osallistutaan viel muutamiin kokouksiin ja tana iltana ois tarkoitus esittaa ohjelmaa paaaukealla. Paivat on pitkalti vapaita ja silloin tullaankin sit tanen keskustaan ja nautitaan jaatelosta karamellitaytteisten churrojen kera, aah!
Lauantaina me lennetaan Limaan ja hengaillaan sit vissiin lentoasemalla aamuviiteen jolloin meidan lento kohti Meksikoa lahtee. Viimenen viikko Meksikossa on sitten kasittaakseni outreachin kasittelya ja yleista hengailua. Suomeen lahden la 16.2. klo 15 Sand Diegosta. Perilla oon vasta klo 21 sunnuntaina. Nakemisiin!
Lauantaina
Lahdettiin Icasta siis ti 22.1. ja meilla oli siel vimppana iltana laksiaisjuhlat grilliherkkuineen. Aika Icassa oli hienoa ja olikin haikea jattaa kaikki uudet ystavat. Olimme puolin ja toisin tippa linssissa.
Limassa vietimam suurin piirtein kaksi vuorokautta. Asuttiin tosi siistissa hostellissa ihan keskustan tuntumassa ja niinpa aika kului shoppailen ja hyvin syoden. Hieno jyrkanteen reunalle meren rantaan rakennettu kauppakeskus oli parin korttelin paassa ja siellahan tuli kaytya useemman kerran. Tavattiin myos toista outreach tiimia nk. tyttojen tiimia. Ne meni nyt loppuajaksi Icaan. Ne oli alkujakson Cuscossa joka on kaupunki tuolal vuorisdtossa. Paasivat kaymaan myoskin Machu Pichussa josta olimme hiukan kateellisia.
Nyt olemme siis Pucallpassa, mika on mukavan kokoinen kaupunki viidakon keskella. Viime viikko me oltiin paikallisten nuorten kanssa viikko alkeellisissa kylissa ilman sahkoa ja juoksevaa vetta. Oli aika kokemus. Saatiin maistaa apinanlihaakin, mut ei ollu kovin haavia. Ne perulaiset oli valmistanut kylan lapsille viikon pituisen raamattukoulun aj innolla he osallistuivat tunneille. VIimeisena iltana vietettiin paatosjuhlaa nuotion ymparilla leikkeja leikkien ja lauluja laulaen. Luulen, etta paikalla oli koko kylan lapset ja suuri osa aikuisiakin. Tahtitaivas oli mahtava. Talla viikolla osallistutaan viel muutamiin kokouksiin ja tana iltana ois tarkoitus esittaa ohjelmaa paaaukealla. Paivat on pitkalti vapaita ja silloin tullaankin sit tanen keskustaan ja nautitaan jaatelosta karamellitaytteisten churrojen kera, aah!
Lauantaina me lennetaan Limaan ja hengaillaan sit vissiin lentoasemalla aamuviiteen jolloin meidan lento kohti Meksikoa lahtee. Viimenen viikko Meksikossa on sitten kasittaakseni outreachin kasittelya ja yleista hengailua. Suomeen lahden la 16.2. klo 15 Sand Diegosta. Perilla oon vasta klo 21 sunnuntaina. Nakemisiin!
Lauantaina
maanantai 21. tammikuuta 2008
Terveiset Icasta
Aika Icassa alkaa olla ohitse. Huomenna matkaamme linja-autolla Limaan, jossa rentoudumme kaksi vuorokautta ennen viidakkoon menemista. Yovymme hostellissa keskustan tuntumassa ja tapaamme myos toisen outreach tiimin, mita odotammekin innolla. He kavivat Machu Pichussa, josta olemme hiukan kateellisia, mutta toivotaan, etta viidakko on kokemusrikas.
Viime paivat ovat olleet huomattavasti kiireisempia kuin ensimmainen viikko. Viime viikolla kavimem useampana paivana lukioissa ja yliopistoissa esittamassa draamoja ja kertomassa Jeesuksesta. Nuoret olivat kiinnostuneita ja traktaatit vietiin kasista. Osa tilaisuuksista oli luokissa, osa kampuksella. Yhtena iltana kavastiin laheisessa kylassa, joka karsi pahoin viime elokuisessa maanjaristyksessa. Osa ihmisista elaa edelleen teltoissa. Esitimem draamoja ja todistimme ja lopuksi leikimme kylan lasten kanssa, jotka olivat superinnoissaan. Lauantaina menimme Pisco nimiseen kylaan, joka myoskin karsi pahoin maanjaristyksessa. Ensin teimme ovelta ovelle evankeliointia, jomka ei ole mun suosikkihommaa, koska Suomessa se on aika nihkeeta. Mut taalla ihmiset ottivat innolla vastaan jakamamme materiaalin. Meilla oli varikkaita lehtia, naisille ja miehille omat versioinsa. Liskasi meilla oli gideonien raamattuja, jotka vietiin kirjaimellisesti kasista. Oli mahtava kokemus nahda, kuinka ihmiset halusivat saada raamatun. Illalla osallistuimme paikallisen srk:n kokoukseen ja paikalla oli jonkin verran myos uusia naamoja.
Tanaan olemme siis viimeista paivaa taalla ja menemme iltapaivalla srkn nuorten kanssa pelaileen jalista ja ilmeisesti paikassa on myos uima-allas. Siis rentoa hengailua luvassa. Seurakunnan nuoret ovat tosi mukavia ja tulemme kylla varmasti ikavoimaan heita. Samoin Minnesota tiimin jasenia. Mut kokonaisuudessaan aika Icassa on ollut hyva. Talla hetkella olemme kaikki suurinpiirtein terveita, mutta saatte muistaa meita rukouksin, silal viidakossa on kaikkien mahdollisten tautien riski suurempi.
Perusta sen verran, etta tama maa muistuttaa mua jonkin verran Keniasta, mutta tama on kylla huomattavatsi kehittyneempi. Mut niilla on taal matatuja (toyota hiacen minibussi julisena kulkuvalineena), vaikkakaan nimi ei ole sama. Mut vaikuttaa silta et ihmisilal ei niinkaan oo omia au8toja vaan ne kayttaa tukutukuja (mopon ja auton risteytys) tai pienia keltaisia takseja, jotka sukkuloi teilla kuinka sattuu. Taalla Perussa julkinen liikenne on ihan huippuhalpaa Suomen hintoihin verrattuna. Menimme Piscoon hieno0lla bussilla ja matkaa oli noin 60 kilometria. Edestakainen matka maksoi alle 2 euroa per naama. Taksi keskustaan maksaa 4 hengelta 60-70 senttia. Jaatelokaan ei ole hinnalla pilattu. Kaksi pienta palloa maksaa 25 senttia. Joten voitte kuvitella, etta jaateloa tulee ostettua harvase paiva. Puolen litran limsapullo on about 50 senttia.
Mita lahemmaksi kotiinpaluu alkaa tulla, sita innostuneempi alan olla asiasta. Ihana elaa taas normaalielamaa 5 kuuakuden kommuunielaman jalkeen. Lisakis kaipaan teiat perhetta, ystavia ja suomea yleensa. Pian nahdaan!
Viime paivat ovat olleet huomattavasti kiireisempia kuin ensimmainen viikko. Viime viikolla kavimem useampana paivana lukioissa ja yliopistoissa esittamassa draamoja ja kertomassa Jeesuksesta. Nuoret olivat kiinnostuneita ja traktaatit vietiin kasista. Osa tilaisuuksista oli luokissa, osa kampuksella. Yhtena iltana kavastiin laheisessa kylassa, joka karsi pahoin viime elokuisessa maanjaristyksessa. Osa ihmisista elaa edelleen teltoissa. Esitimem draamoja ja todistimme ja lopuksi leikimme kylan lasten kanssa, jotka olivat superinnoissaan. Lauantaina menimme Pisco nimiseen kylaan, joka myoskin karsi pahoin maanjaristyksessa. Ensin teimme ovelta ovelle evankeliointia, jomka ei ole mun suosikkihommaa, koska Suomessa se on aika nihkeeta. Mut taalla ihmiset ottivat innolla vastaan jakamamme materiaalin. Meilla oli varikkaita lehtia, naisille ja miehille omat versioinsa. Liskasi meilla oli gideonien raamattuja, jotka vietiin kirjaimellisesti kasista. Oli mahtava kokemus nahda, kuinka ihmiset halusivat saada raamatun. Illalla osallistuimme paikallisen srk:n kokoukseen ja paikalla oli jonkin verran myos uusia naamoja.
Tanaan olemme siis viimeista paivaa taalla ja menemme iltapaivalla srkn nuorten kanssa pelaileen jalista ja ilmeisesti paikassa on myos uima-allas. Siis rentoa hengailua luvassa. Seurakunnan nuoret ovat tosi mukavia ja tulemme kylla varmasti ikavoimaan heita. Samoin Minnesota tiimin jasenia. Mut kokonaisuudessaan aika Icassa on ollut hyva. Talla hetkella olemme kaikki suurinpiirtein terveita, mutta saatte muistaa meita rukouksin, silal viidakossa on kaikkien mahdollisten tautien riski suurempi.
Perusta sen verran, etta tama maa muistuttaa mua jonkin verran Keniasta, mutta tama on kylla huomattavatsi kehittyneempi. Mut niilla on taal matatuja (toyota hiacen minibussi julisena kulkuvalineena), vaikkakaan nimi ei ole sama. Mut vaikuttaa silta et ihmisilal ei niinkaan oo omia au8toja vaan ne kayttaa tukutukuja (mopon ja auton risteytys) tai pienia keltaisia takseja, jotka sukkuloi teilla kuinka sattuu. Taalla Perussa julkinen liikenne on ihan huippuhalpaa Suomen hintoihin verrattuna. Menimme Piscoon hieno0lla bussilla ja matkaa oli noin 60 kilometria. Edestakainen matka maksoi alle 2 euroa per naama. Taksi keskustaan maksaa 4 hengelta 60-70 senttia. Jaatelokaan ei ole hinnalla pilattu. Kaksi pienta palloa maksaa 25 senttia. Joten voitte kuvitella, etta jaateloa tulee ostettua harvase paiva. Puolen litran limsapullo on about 50 senttia.
Mita lahemmaksi kotiinpaluu alkaa tulla, sita innostuneempi alan olla asiasta. Ihana elaa taas normaalielamaa 5 kuuakuden kommuunielaman jalkeen. Lisakis kaipaan teiat perhetta, ystavia ja suomea yleensa. Pian nahdaan!
Kuvia perusta
Mina ja mun mega jee jee nena! (pitihan se ikuistaa)
Rakentamassa tai itse asiassa tuhoamassa vanhaa.
Mun uusi suosikkiharrastus: sandboarding!
tiistai 15. tammikuuta 2008
EpiPenille kayttoa
Taalal sita sattuu ja tapahtuu. Eilen meilla oli hyvin rento paiva. Iltapaivalla pelailtiin jalista paikallisen srkn nuoria vastaan ja taidettiin havita. Mut oli mukava harrastaa jonkin sortin liikuntaa pitkasta aikaa. Illalla meilla oli sit juhlafiilis, kun meidan meksikolaisvahvistukset teki meille meksikon ruokaa eli tortilloja. Ruokas olit odella hyvaa ja nautin taysin siemauksin, kunnes...
Heti syotyani mun kurkku alko tuntuun omituiselta, mut ajattelin ensin et ehka ma vaan kuvittelen. Silmat tuntu hiukan kihelmoivilta ja menin niistamaan. Koska heti ensimmaisena mieleeni nousi epailys allergisesta reaktiosta otin yhden Zyrtekin, mutta siitapa ei juuri apua ollut. Ilemisesti hitautensa vuoksi. Tunnustelin kurkkuani ja vaikutti silta, etta se oli huomattavasti suurempi kuin normaalisti. Kasvot ja kasivarret alkoivat punottaa ja kuumottaa. Kavelin muiden luo ja kerroin epailevani, et mulla on jonkinlainen allerginen reaktio. Yhdella meidan ryhmalaisella on astma ja otin honkasyt sen piipusta, mtu ei apua. Yhdelal Minnesotan tiimin tytolla oli EpiPen ja se kiikutti sen mulle. Kun edelleen mietin, et pitasko mun ottaa se vai ei, mun kasvot alko turvota. Siina vaiheessa kaikki sano, et ala enaa mieti. Niinpa ensimmaisen kerran elamassani kaytin epipenia. Tulppa pois ja isku reiteen. Olo tuntu heti hiukan paremmalta, mut se tais olla psykologista. ;)
Palasin meidan makkariin ja etsin infoa netista, pitaako mun edelleen menna laakarin ja pitihian mun. Soitettiin samaiselle klinikalle, missa Carl operoitiin ja laakari pyysi meita saapuun valittomasti. Menin kylppariin vaihtaan housuja, mutta koska koin oloni tosi huonoksi en sulkenut ovea vaan istahdin wc-istuimelle. Tassa vaiheessa mun nakokentta alko hamartyyn ja mua pyorrytti tosi rajusti. Olin ihan varm,a et pyorryn, mut sit aloinkin oksentaan ja koska se alko niin nopeesti, oksennsin sit pastorin kylpparin lattialle kaikki meksikolaisen ruuan. Taman jalkeen olo oli sen verta parempi et kykenin kaveleen taksille. Niinpa meidan toinen johtaja Kathy ja srkn nuorisopastori Nestor lahti mun seuraksi klinikalle.
Klinikalla sairaanjhoitaja otti perusjutut kuten verenpaineen lammon jne. Sit me emntiin tapaan lekuria joka kyseli hiukan lisaa ja lopulta paatyi antamaan mulle kortisonipiikin allergisen reaktion hoitoon . Siina odotellessani vatsa tuntu tosi oudolta ja kavin ripuloimas. Sit mentiin taas hoitsun pakeille ja han pisti kortisonia kyynartaipeen laskimoon. Taman jalkeeen sain ikaan kuin vilunvareita vaikak en olltu viluinen eika kuume ollut nousussa. Lisaksi mun kynnenaluset oli ihan siniset ja kammenet valkoset. Sain antibioottikuurin mahdolliseen vatsatyautiin, vaikkakin itse luulen et oksentelu oli osa reagointia ellergeeniin. Lopulta noin tunnin klinikalla oleilun jalkeen palattiin pastorin talolle ja kaikki oli helpottuneita kun olin elossa edelleen eika mun nena ollut enaa megajeejee.
Oireiden perusteella voin paatella et mulla oli anafylaktinen shokki. En ole varma, mika sen aiheutti aj se on hiukan kiusallista, mut ehka se oli chili salsassa tai keittamattomat riiisit riisimaidossa. Mahdollisetsi mun pitaa ostaa EpiPen, joka on siis ensiapu tallaisissa tilanteissa ja estaa kurkun kuroutumisen totaalisesti umpeen, ja kiikuttaa sita aina mukanani. ei kivaa, mut parempi varautua.
Mut nyt voin tosi hyvin ja kaikki oireet on ohi. Kiitoksia Jumalalel varjeluksesta ja nyt sit tiian miten EpiPenia kaytetaan ja milta anafylaktinen shokki voi tuntua. Voikaahan hyvin!
Heti syotyani mun kurkku alko tuntuun omituiselta, mut ajattelin ensin et ehka ma vaan kuvittelen. Silmat tuntu hiukan kihelmoivilta ja menin niistamaan. Koska heti ensimmaisena mieleeni nousi epailys allergisesta reaktiosta otin yhden Zyrtekin, mutta siitapa ei juuri apua ollut. Ilemisesti hitautensa vuoksi. Tunnustelin kurkkuani ja vaikutti silta, etta se oli huomattavasti suurempi kuin normaalisti. Kasvot ja kasivarret alkoivat punottaa ja kuumottaa. Kavelin muiden luo ja kerroin epailevani, et mulla on jonkinlainen allerginen reaktio. Yhdella meidan ryhmalaisella on astma ja otin honkasyt sen piipusta, mtu ei apua. Yhdelal Minnesotan tiimin tytolla oli EpiPen ja se kiikutti sen mulle. Kun edelleen mietin, et pitasko mun ottaa se vai ei, mun kasvot alko turvota. Siina vaiheessa kaikki sano, et ala enaa mieti. Niinpa ensimmaisen kerran elamassani kaytin epipenia. Tulppa pois ja isku reiteen. Olo tuntu heti hiukan paremmalta, mut se tais olla psykologista. ;)
Palasin meidan makkariin ja etsin infoa netista, pitaako mun edelleen menna laakarin ja pitihian mun. Soitettiin samaiselle klinikalle, missa Carl operoitiin ja laakari pyysi meita saapuun valittomasti. Menin kylppariin vaihtaan housuja, mutta koska koin oloni tosi huonoksi en sulkenut ovea vaan istahdin wc-istuimelle. Tassa vaiheessa mun nakokentta alko hamartyyn ja mua pyorrytti tosi rajusti. Olin ihan varm,a et pyorryn, mut sit aloinkin oksentaan ja koska se alko niin nopeesti, oksennsin sit pastorin kylpparin lattialle kaikki meksikolaisen ruuan. Taman jalkeen olo oli sen verta parempi et kykenin kaveleen taksille. Niinpa meidan toinen johtaja Kathy ja srkn nuorisopastori Nestor lahti mun seuraksi klinikalle.
Klinikalla sairaanjhoitaja otti perusjutut kuten verenpaineen lammon jne. Sit me emntiin tapaan lekuria joka kyseli hiukan lisaa ja lopulta paatyi antamaan mulle kortisonipiikin allergisen reaktion hoitoon . Siina odotellessani vatsa tuntu tosi oudolta ja kavin ripuloimas. Sit mentiin taas hoitsun pakeille ja han pisti kortisonia kyynartaipeen laskimoon. Taman jalkeeen sain ikaan kuin vilunvareita vaikak en olltu viluinen eika kuume ollut nousussa. Lisaksi mun kynnenaluset oli ihan siniset ja kammenet valkoset. Sain antibioottikuurin mahdolliseen vatsatyautiin, vaikkakin itse luulen et oksentelu oli osa reagointia ellergeeniin. Lopulta noin tunnin klinikalla oleilun jalkeen palattiin pastorin talolle ja kaikki oli helpottuneita kun olin elossa edelleen eika mun nena ollut enaa megajeejee.
Oireiden perusteella voin paatella et mulla oli anafylaktinen shokki. En ole varma, mika sen aiheutti aj se on hiukan kiusallista, mut ehka se oli chili salsassa tai keittamattomat riiisit riisimaidossa. Mahdollisetsi mun pitaa ostaa EpiPen, joka on siis ensiapu tallaisissa tilanteissa ja estaa kurkun kuroutumisen totaalisesti umpeen, ja kiikuttaa sita aina mukanani. ei kivaa, mut parempi varautua.
Mut nyt voin tosi hyvin ja kaikki oireet on ohi. Kiitoksia Jumalalel varjeluksesta ja nyt sit tiian miten EpiPenia kaytetaan ja milta anafylaktinen shokki voi tuntua. Voikaahan hyvin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)