Morjesta taas vähästä aikaa. 10 päivän reissu Tecateen oli kaikella tapaa menestys. Ensimmäinen viikko oli tosi tiivistahtinen ja tehtiin pääasiassa lapsille suunnattuja sessioita, mut joitakin kertoja jaetiin trakuja toreilla, kerran oltiin kaupungin keskuspuistossa ja sit kävästiin vanhainkodissa mummuja ja pappoja ilahduttamassa. Meikäkin jutteli niin antaamuksella espanjaksi. Itse asiassa abuelita puhu ja mä kuuntelin sujuvasti ymmärtäen sanan sieltä ja sanan täältä. Viikonloppuna vedettiin kaksi nuorten iltaa eri kirkoissa. Niillä oli tosi voimalliset ja tasokkaat ylistysbändit omasta takaa. me sit esitettiin midän draamoja ja yksi tyyppi todisti ja toinen piti pääpuheen. Kaikki selviytyivät vastuistaan kiitettävästi. Puheet oli ihan tosi hyviä.
Sunnuntai iltana meidät oli kutsuttu yhden seurakunnan jouluillalliselle. Ruoka oli hyvää ja sain ihan oikeeta kinkkuakin, joka helpotti huomattavasti joulutunnelmaan pääsemisessä. Lisäksi oli kalkkunaa ja paikallista herkkua tamaleja. Jälkiruoaksi oli oikein maistuvaa suklaakakkua. Ohjelmassa oli housebändin jazzahtavia sovituksia perinteisistä joululauluista, muutamia sooloesityksiä taustanauhan kera sekä siis kunnia sulle biisi poikatrion esittämänä. Kaunista. Oltiin kaikki puhki poikki väsyneitä rankan viikon jälkeen ja niin lähdimem hiukan ennen loppua takaisin meidän baselle.
Tecaten base oli ihan huippupaikak joulun viettoon. Se oli käytännössä iso omakotitalo, 5 makuuhuonetta, olkkari, keittiö ja 2 kylppäriä. Ruokasali oli ulkona. Mä nukuin yläkerran käytävällä, koska makkarit oli niin täyteen buukattuja. Käytävällä nukkumisessa oli omat haasteensa varsinkin kun muutamat kanssamatkaajat säilyttivät kamojaan meidän petien ja seinän välissä ,joten joka aamu ja ilta ne sit teputteli ympäriinsä. Toiseksi viimeisenä iltana mä repesin totaalisesti, kun yksi tyttö kävi laukullaan illan aikana varmaan 10 kertaa ja mun vierustoveri huokaili kerta kerralta syvempään. Huokailijakin yhtyi iloon ja naurettiin vedet silmissä varmaan 10 minuuttia. Eläköön kommuunielämä!
Jouluaattona hengailtiin aamu sairaalan tietämillä ja rukoiltiin ihmisten puolesta heidän niin halutessaa. Monet halusivat. Tämän jälkeen mentiin yhteen puistoon ja rukoiltiin Tecaten puolesta. Sit me palattiin baselle aj syötiin lounaaksi voikkaleipiä, kuten tavallisesti Tecatessa. Kahden jälkeen me lähdettiin meidän outreach ryhmän vetäjän Kathyn ja 4 muun tytön kans käväseen San Diegossa. Käytiin Wal-Martissa ja Targetissa ostamas peruskamaa. Sit me suunnistettiin The Cheesecake Factoryyn ja illallistettiin siel. Ruoka oli todella maittavaa, juustokakuista puhumattakaan. Ostin yhden palan mukaan aj se tulikin lähe skokonaan syötyä kotomatkalla. Syömisen jälkeen ajeltiin ympäriinsä San Diegossa ja ihasteltiin ja naureskeltiin paikallsien jouluvaloille. Siel oli ihan oikeesti muutama talo, jossa taloa ei meinannut erottaa runsaiden jouluvalojen takia. Todella viihdyttävää!
Joulupäivänä oltais saatu nukkua pitkään, mut jokapäiväiset tepastelijat olivat aikaisessa enkä siis juurikaan hyötynyt täsät edusta. Aamupalaksi oli kaikenlaista pientä naposteltavaa kuten kasviksia dipin kera, suolakeksejä, hedelmiä ja juotavaksi kuumaa kaakaota vaahtokarkkien kanssa. Puoli kahdentoista maissa kokoonnuttiin kaikki yhdessä olkkariin (jonka nurkassa oli siis ihka aito joulukuusi ja lahjoja sen juurella) ja luettiin jouluevankeliumi enkuks ja espanjaks. Sitten me laulettiin muutamia joululauluja ja seuraavaksi oli joululahjojen jakamisen aika. Joulukuun alussa jokainen nosti lapun hatusta ja sai tehtäväksi ostaa joululahjan lapussa mainitulle henkilölle. Mun ystäväni oli huonetoverini Laurella ja mä ostin sille varvassukat ja tein silel videon, jossa ihmiset kerto miksi ne tykkää siitä. Videon tein, koska se rakastaa sanallista rohkaisua.
Tapaninpäivänä me mentiin yhteen lähiöön ja järjestettiin lapsille joulufiesta. Lapsia ilmestyi ovelta ovelle kutsumistekniikalla paikalle ihan mukavasti ja vietettiin helposti pari tuntia leikkien, jakaen lahjoja ja esittäen meidän laspille suunnattuja draamoja. Iltapäivä oli vapaata ja illalla mentiin kaikki yhes koos paikalliseen tacomestaan ja syötiin tähän mennessä parhaat burritot. Se oli lähes yhtä maistuva kuin Egen kebabrulla.
Palattiin Tecatesta takaisin Ensenadaan torstaina aamupäivällä. Viikonloppuna meille oli nakitettu erilaisia vastuita enne Peruun lähtöä ja mulle napsahti san fransiscolaisen nuorisoryhmän isosena toimiminen. Ryhmäläiset on iältään 12-18 ja amerikan korealaisia. Ne tuli tänne ikäänkuin viikonloppuleirille. Aamupäivällä ja iltasin meillä oli kokoontumiset ylistyksen, todistusten ja puheiden merkeissä. Päivällä oli sit rennompaa ohjelmaa tutustumisleikkejä, jalista jne. Oli todella mielenkiintoista ja oonkin tosi onnellinen, et mut oli nakitettu tähän hommaan. Tosi hyviä tyyppejä! Kesällä täällä Ensenadassa pyörii koko kesän sellanen nuoriso-ohjelma, että ryhmä tule tänne 10 päiväks ja sit siinä on neljän päivän opetusjakso ja loppuaika outreachia tuol keskustas. Meitä opetuslapseuskoululaisia on kovasti houkuteltu tulemaan ohjaajiksi ja tän kokemuksen jälkeen kiinnostus tuota hommaa kohtaan nousi kyl valtavasti. Pistetään harkintaan.
Tämä sunnuntai on kulunut pitkälti pakkaillessa ja kamoja organisoidessa. Huomenna klo 2 aikoihin ois tarkoitus lähteä kohti Tijuanan lentokenttää, josta sitten lennetään Mexico cityn ja Panama cityn kautta Limaan eli Perun pääkaupunkiin. Joku kertoi kuullensa, et joudutaan ootteleen koneen vaihtoa mexico cityssä 7 tuntia, joten matkusteluun kuluu aikaa, koska pelkkiin lentoihin kuluu ainakin 8 tuntia ja Limasta meidän pitää viel lentää meidän todellisiin kohteisiin. Huh huh! Perusta pitäis kuulemma kans löytyä Internet kahviloita joka kulmalta, et jos aikaa liikenee niin ois tarkotus päivttää blogia myös Etelä-Ameriikassa. Kuulemisiin!
maanantai 31. joulukuuta 2007
keskiviikko 26. joulukuuta 2007
Tecatea ja joulua
Kaytannon evankeliointia eli roskia keraamissa Sierran kanssa. 
Mina ja Nick draamassa the good samaritan. Taustalla muita meidan ryhmalaisia.
San Diego Bajan missionuorten joulujuhlasta. Becky, Deanna ja mina.
Jouluaattona ajeltiin pienenlla porukalla San Diegoon ja illallistettiin the Cheesecake Factoryssa.sunnuntai 23. joulukuuta 2007
Merry Christmas
Rauhallista ja siunattua joulunaikaa sekä onnellista ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille teille blogin lukijoille! Me asustellaan täällä Tecatessa tosi kauniissa omakotitalossa ja meillä on tääl olkkarin nurkassa ihan aito joulukuusi. Joten alkaa vähitellen orientoitua joulun tunnelmaan täälläkin. Päivät on ollut täynnä ohjelmaa. Ollaan vedetty lasten ohjelmia useampia kertoja, sit käytiin eräänlaisessa vanhainkodissa aj lisäksi ollaan oltu kertomas Jeesuksesta puistossa draamojen ja todistusten avulla. Tänään ja eilen vedettiin pari nuorteniltaa. Huomenna ois tarkotus osallistua kahteen kokoukseen ja illalla meil on sit jouluillallinen jossain päin. Joulpäivä meil on kokonaan vapaa. Vielä on auki mitä me tehdään, mtu ilmeisesti hyvä illallinen on ianakin tiedossa. Nauttikaahan joulusta ja pitkistä pyhistä!
Rakkain terveisin Tiina
Rakkain terveisin Tiina
maanantai 17. joulukuuta 2007
Opittua käytäntoon
Tanaan se siis alkaa. Outreach nimittain. Tavarat on pakattu ja huoneet siivottu. Siina olikin tekemista. Mun huoneeseen kun taisi eksya kaikki ne, jotka ei paljo siivoamisesta piittaa. ;) Puolentoista tunnin paasta suunnataan siis Tecateen. Tecate on noin 200 km paassa taalta ja hiukan pienempi kaupunki kuin tama Ensenada. Tarkoitus on tehda katuevankeliointia draamojen ja todistusten avulla seka tehda yhteistyota paikallisten seurakuntien kanssa esimerkiksi pitamalla kokouksia jne. Luultavasti paasemme myos tekemaan jotain kaytannon hommia. Tarkemmat yksityiskohdat selviaa varmaankin vasta matkan perilla!
Pyydan teita muistamaan meita rukouksin. Todistaminen ei oo kaikkein helpointa englanniksi ja huonon espanjankielentaitoni toivoisin myos kehittyvan, etta voisin ottaa kontaktia paikallisiin ihmisiin. Ja tietty, etta voitais todella olla valittamas jumalan rakkautta naille ihmisille ja sita kautta ne vois loytaa Jeesuksen omaksi pelastajakseen. Varjelusta ja suojelusta ei varmaan oo pahitteeksi rukoilla.
Yritan laittaa seuraavan kerran kuulumisia ennen Peruun lahtoa!
Hyvaa ja siunattua joulunaikaa kaikille seka onnellista uutta vuotta!
Pyydan teita muistamaan meita rukouksin. Todistaminen ei oo kaikkein helpointa englanniksi ja huonon espanjankielentaitoni toivoisin myos kehittyvan, etta voisin ottaa kontaktia paikallisiin ihmisiin. Ja tietty, etta voitais todella olla valittamas jumalan rakkautta naille ihmisille ja sita kautta ne vois loytaa Jeesuksen omaksi pelastajakseen. Varjelusta ja suojelusta ei varmaan oo pahitteeksi rukoilla.
Yritan laittaa seuraavan kerran kuulumisia ennen Peruun lahtoa!
Hyvaa ja siunattua joulunaikaa kaikille seka onnellista uutta vuotta!
keskiviikko 12. joulukuuta 2007
Juhlien kohti joulua
Tervehdys täältä viileästä Meksikon talvesta. Viime tekstin kirjoittamisen jälkeen on taas tapahtunu hurjasti enkä enää edes muista kaikkea, mut tässä jonkinlaista yhteenvetoa!
Ilmanala on tosiaan kylmenyt huomattavasti viime viikkojen aikana. Pari viikkoa sitten perjantaina palasimme Tijuanasta takaisin Ensenadaan ja illalla meillä oli oikein kunnon myrsky. Vettä tuli taivaan täydeltä ja tuuli kävi rankasti mereltä ja oli aihetta pelätä, et meidän ikkuna menee rikki. Jouduin fiksaileen sitä pahvinpalalla, koska ikkuna oli toisesta reunasta 10 senttiä auki ja vesi virtas sisään. Tämän jälkeen on satanut melkeinpä joka päivä, mutta tänään aurinko paistoi oikein kauniisti ja lämpimästi. Sateesta johtuen ilman tuntuu paljon kylmemmältä. Suomen oloissa tämmönen viileys ei tuntuis missään, mutta täällä kun ei taloissa ole lämmitystä, meinaan olla hiukan koleeta. Eli ihan kiva lähtee kuun vaihteessa Peruun, jossa päivälämpötilat liikkuu 30 paikkeilla.
Viime viikko oli säästä huolimatta huippu. Maanantaina meikäläinen täytti 25 vuotta ja sen kunniaksi meillä olikin sit oikein kunnon partyt. Tai itse asiassa ne oli meidän Ensenadan porukan (henkilökunta & DTS-opiskelijat) pikkujoulut naamiaisteemalla. Mun naamiaisasu muuttu noin 10 ennen juhlan alkamista, kun hiukseni kiharrettua kaikki olivat sistä mieltä, että muistutan Marilyn Monroeta. Niinpä etsin korkkarit ja olin Marilyn. Juhlastamme löytyi Simpsonien pariskunta, Jack Sparrow, ameebat, joulupukki muorin ja tonttujen kera, minni hiiri, keijukainen jne. Ohjelmassa oli erinäisiä sketsejä ja repeiltiin rajusti. Nyyttäriperiaattella toteutettu ruokapöytä notkui herkkuja.
Keskiviikkona oli sit kaikkien San Diego Bajan Missionuorten toimipisteiden yhteinen joulujuhla Tijuanassa. Lähdimme matkaan heti aamusta puoli kahdeksan aikoihin. Tijuanassa meillä oli aamulla kaksi kokoontumista ennen lounastaukoa. Ensin meidän kurssin tämän viikkoinen puhuja opetti ja jälkimmäisessä osiossa tarkasteltiin tulevaa vuotta ja sen haasteita. Täällä on suunnitelmissa rakentaa uusi base Tijuanaan ja oikein iso sellanen. Käytiin rakennusmaalla tutustumassa siihen ja vaikuttaa tosi hienolta paikalta, mutta valmistuu kokonaisuudessaan vasta vuosien kuluttua. Lounaan jälkeen meillä opiskeiljoilla oli opetusta tunnin verran ja sit meillä oli aikaa valmistautua illan varsinaiseen juhlaan. Juhla oli eräässä tosi hienossa hotellissa. Aluksi ohjelmassa oli maittava ruokailu jälkiruokineen, jonka jälkeen kuulimme muutamien johtajien ajatuksia joulusta ja tulevasta. Sitten meillä oli pöytäkuntien välinen bingo, jonka meidän pöytä voitti. Lisäksi meille kaikille annettiin 10 arpalippua. Salin reunalla oli pöydällä 10 eri palkintoa ja jokainen sai käyttää arpalippunsa haluamiinsa palkintoihin. Palkintoina oli esimerkiksi ipod shuffle, lahjakortti Starbucksiin, kunnon työkalupakki jne. Mä laitoin puolet arpalipuistani ipodin laatikkoon, mut en voittanut mitään. Illan päätteeksi me sitten ajeltiin takasin Ensenadaan.
Torstaina me vietettiin Silence and solitude päivää. Aamulla meillä oli lyhyt kokoontuminen, jonka jälkeen pakkauduimem waiwämin(YWAM)in pikkubussihin ja ajelimme vajaan tunnin verran poispäin kaupungista kukkuloiden juurelle. SIellä hajaannuimme alueelle ja jokainen vietti seuraavat 7-8 tuntia omissa oloissaan. Sää suosi meitä mahtavasti sillä torstai oli varmasti viikon kaunein päivä auringonpaisteineen. Oli mahtavaa olla monta tuntia yksistään keskellä ei mitään ja keskittyä vain Jumalaan. Yksinäisyys tuntui erityisen hyvältä varsinkin 10 viikon kommuunielämän jälkeen, jossa hiljaisista yksinäisistä hetkistä ei juuri ole tietoa. Hieno kokemus, josta haluan tehdä perinteen.
Mutta kaiken kaikkiaan tämän viikon puhuja Jeff Pratt oli kyllä yksi mun suosikkipuhujista. Rauhallinen ja isällinen kaveri, josta huokui läheinen suhde Jumalaan. Hänen aiheenaan oli A place called home, mikä tarkoitti käytännössä Jumalan todellisuuden tiedostamista elämässämme ja sen varassa elämistä. Kun me todella ymmärretään Jumalan suuruus ja se, mitä me omistetaan hänen lapsinaan, voimme kokea sisäistä rauhaa ja katsoa toiveikkaina tulevaisuuteen. Viime viikko oli ikään kuin yhteenveto kaikesta siitä, mitä me on tämän 1o ensimmäisen viikon aikana opittu ja enemmän kuin paikallaan. Mahtava viikko!
Tämä viikko alkoi mallikkaasti, kun maanantaina pelasimme erästä versiota polttopallosta ja sain kyynärpäästä iskun päähäni tavoitellessani palloa yläilmoista. Ottikoon nousi ihan kunnon kuhmu, jota jokainen kävi ihmettelemässä. Kumma kyllä en ole kärsinyt päänsärystä lainkaan ja itse asiassa mua vaan huvittaa koko sattuma. Siitä on aikaa, kun viimeksi omistanut kunnon kuhmun. Tänään meillä oli taas kunnon tyynysota, joka kesti varmaan tunnin. Vaika meno oli tosi rajua, kukaan ei luojan kiitos loukkaantunut. Tänään oli varmasti yksi elämäni hauskimmista päivistä!
Suurkiitos kaikille teille outreachia tukeneille!!! Rahat on siirretty matkakassaan! Outreach alkaa siis ensi viikon maanantaina ja ensimmäiset kaksi viikkoa me ollaan Tecatessa täällä Meksikossa. Se on parin sadan kilometrin päästä täältä Ensenadasta ja siellä on kuulemma vielä kylmempi kuin täällä. Me tehdään siellä pääasiassa katuevankeliointia. Me palataan takaisin tänne Ensenadaan muutamia päiviä ennen Peruun lähtöä ja voidaan siis pestä pyykkiä ja pakata uudelleen. En tiedä millaset mahdollisuudet Tecatessa on käyttää internetiä, joten olkaahan kärsivällisiä, jos päivitys viipyy. Siukkismoikkis!
Ilmanala on tosiaan kylmenyt huomattavasti viime viikkojen aikana. Pari viikkoa sitten perjantaina palasimme Tijuanasta takaisin Ensenadaan ja illalla meillä oli oikein kunnon myrsky. Vettä tuli taivaan täydeltä ja tuuli kävi rankasti mereltä ja oli aihetta pelätä, et meidän ikkuna menee rikki. Jouduin fiksaileen sitä pahvinpalalla, koska ikkuna oli toisesta reunasta 10 senttiä auki ja vesi virtas sisään. Tämän jälkeen on satanut melkeinpä joka päivä, mutta tänään aurinko paistoi oikein kauniisti ja lämpimästi. Sateesta johtuen ilman tuntuu paljon kylmemmältä. Suomen oloissa tämmönen viileys ei tuntuis missään, mutta täällä kun ei taloissa ole lämmitystä, meinaan olla hiukan koleeta. Eli ihan kiva lähtee kuun vaihteessa Peruun, jossa päivälämpötilat liikkuu 30 paikkeilla.
Viime viikko oli säästä huolimatta huippu. Maanantaina meikäläinen täytti 25 vuotta ja sen kunniaksi meillä olikin sit oikein kunnon partyt. Tai itse asiassa ne oli meidän Ensenadan porukan (henkilökunta & DTS-opiskelijat) pikkujoulut naamiaisteemalla. Mun naamiaisasu muuttu noin 10 ennen juhlan alkamista, kun hiukseni kiharrettua kaikki olivat sistä mieltä, että muistutan Marilyn Monroeta. Niinpä etsin korkkarit ja olin Marilyn. Juhlastamme löytyi Simpsonien pariskunta, Jack Sparrow, ameebat, joulupukki muorin ja tonttujen kera, minni hiiri, keijukainen jne. Ohjelmassa oli erinäisiä sketsejä ja repeiltiin rajusti. Nyyttäriperiaattella toteutettu ruokapöytä notkui herkkuja.
Keskiviikkona oli sit kaikkien San Diego Bajan Missionuorten toimipisteiden yhteinen joulujuhla Tijuanassa. Lähdimme matkaan heti aamusta puoli kahdeksan aikoihin. Tijuanassa meillä oli aamulla kaksi kokoontumista ennen lounastaukoa. Ensin meidän kurssin tämän viikkoinen puhuja opetti ja jälkimmäisessä osiossa tarkasteltiin tulevaa vuotta ja sen haasteita. Täällä on suunnitelmissa rakentaa uusi base Tijuanaan ja oikein iso sellanen. Käytiin rakennusmaalla tutustumassa siihen ja vaikuttaa tosi hienolta paikalta, mutta valmistuu kokonaisuudessaan vasta vuosien kuluttua. Lounaan jälkeen meillä opiskeiljoilla oli opetusta tunnin verran ja sit meillä oli aikaa valmistautua illan varsinaiseen juhlaan. Juhla oli eräässä tosi hienossa hotellissa. Aluksi ohjelmassa oli maittava ruokailu jälkiruokineen, jonka jälkeen kuulimme muutamien johtajien ajatuksia joulusta ja tulevasta. Sitten meillä oli pöytäkuntien välinen bingo, jonka meidän pöytä voitti. Lisäksi meille kaikille annettiin 10 arpalippua. Salin reunalla oli pöydällä 10 eri palkintoa ja jokainen sai käyttää arpalippunsa haluamiinsa palkintoihin. Palkintoina oli esimerkiksi ipod shuffle, lahjakortti Starbucksiin, kunnon työkalupakki jne. Mä laitoin puolet arpalipuistani ipodin laatikkoon, mut en voittanut mitään. Illan päätteeksi me sitten ajeltiin takasin Ensenadaan.
Torstaina me vietettiin Silence and solitude päivää. Aamulla meillä oli lyhyt kokoontuminen, jonka jälkeen pakkauduimem waiwämin(YWAM)in pikkubussihin ja ajelimme vajaan tunnin verran poispäin kaupungista kukkuloiden juurelle. SIellä hajaannuimme alueelle ja jokainen vietti seuraavat 7-8 tuntia omissa oloissaan. Sää suosi meitä mahtavasti sillä torstai oli varmasti viikon kaunein päivä auringonpaisteineen. Oli mahtavaa olla monta tuntia yksistään keskellä ei mitään ja keskittyä vain Jumalaan. Yksinäisyys tuntui erityisen hyvältä varsinkin 10 viikon kommuunielämän jälkeen, jossa hiljaisista yksinäisistä hetkistä ei juuri ole tietoa. Hieno kokemus, josta haluan tehdä perinteen.
Mutta kaiken kaikkiaan tämän viikon puhuja Jeff Pratt oli kyllä yksi mun suosikkipuhujista. Rauhallinen ja isällinen kaveri, josta huokui läheinen suhde Jumalaan. Hänen aiheenaan oli A place called home, mikä tarkoitti käytännössä Jumalan todellisuuden tiedostamista elämässämme ja sen varassa elämistä. Kun me todella ymmärretään Jumalan suuruus ja se, mitä me omistetaan hänen lapsinaan, voimme kokea sisäistä rauhaa ja katsoa toiveikkaina tulevaisuuteen. Viime viikko oli ikään kuin yhteenveto kaikesta siitä, mitä me on tämän 1o ensimmäisen viikon aikana opittu ja enemmän kuin paikallaan. Mahtava viikko!
Joku teistä on saattanut lukea uutisista kuinka Denverissä Coloradossa oli lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä ampumavälikohtaus. Lähetyskeskus oli yksi Missionuorten toimipiste ja ammutut henkilöt olivat henkilökuntaa. Meidän tämän viikon puhuja oli nimenomaan tuolta keskuksesta ja tilanteesta johtuen ei päässyt tulemaan vaikkakin hän on kunnossa. Sunnuntaina meillä oli kokoontuminen tapahtuneen johdosta ja oltiin internetpuhelinyhteydessä Denveriin ja muutamiin muihin toimipisteisiin. Meidän johtajat menivät tervehtimään Denverin kollegoja tässä vaikeassa tilanteessa. Muistattehan heitä rukouksin!
Tämä viikko alkoi mallikkaasti, kun maanantaina pelasimme erästä versiota polttopallosta ja sain kyynärpäästä iskun päähäni tavoitellessani palloa yläilmoista. Ottikoon nousi ihan kunnon kuhmu, jota jokainen kävi ihmettelemässä. Kumma kyllä en ole kärsinyt päänsärystä lainkaan ja itse asiassa mua vaan huvittaa koko sattuma. Siitä on aikaa, kun viimeksi omistanut kunnon kuhmun. Tänään meillä oli taas kunnon tyynysota, joka kesti varmaan tunnin. Vaika meno oli tosi rajua, kukaan ei luojan kiitos loukkaantunut. Tänään oli varmasti yksi elämäni hauskimmista päivistä!
Suurkiitos kaikille teille outreachia tukeneille!!! Rahat on siirretty matkakassaan! Outreach alkaa siis ensi viikon maanantaina ja ensimmäiset kaksi viikkoa me ollaan Tecatessa täällä Meksikossa. Se on parin sadan kilometrin päästä täältä Ensenadasta ja siellä on kuulemma vielä kylmempi kuin täällä. Me tehdään siellä pääasiassa katuevankeliointia. Me palataan takaisin tänne Ensenadaan muutamia päiviä ennen Peruun lähtöä ja voidaan siis pestä pyykkiä ja pakata uudelleen. En tiedä millaset mahdollisuudet Tecatessa on käyttää internetiä, joten olkaahan kärsivällisiä, jos päivitys viipyy. Siukkismoikkis!
lauantai 24. marraskuuta 2007
Rohkaisua ja ruusuja
Ensimmaiseksi haluan toivottaa mamalle onnea ja siunausta syntymapaivan johdosta. (Ja vinkkina voin ilmoittaa, etta allekirjoittaneenkin synttarit lahestyvat kovaa vauhtia, etta paketit pitas olla jo matkalla ehtiakseen perille ajoissa. ;) Meilla on mun syntymapaivana taalla taasen partyt. Talla kertaa kyseessa on jonkin sortin naamiaiset joulun kunniaksi eika mulla oo viela hajuakaan asusteesta. Paras puku kuulemma palkitaan ruhtinaallisesti.
Edellisviikko oli kaikesta kiireestaan huolimatta huippuviikko. Torstai ja perjantai paivat olivat opetuksen osalta todella voimallisia. Tan viikon aiheena meilla oli Jumalan aanen kuuleminen ja alkuviikosta kaytiin vahan teoriaa ja loppuviikko sit olikin oikeestaan pelkkaa kaytantoo. Torstaina me luovuttiin asioista, jotka estaa meita kuulemasta Jumalan aanta. Jos ne oli abstrakteja asioita, ne kirjotettiin paperille, joka heitettiin tuleen, mutta osa poltti ihan konkreettisia tavaroita. Sit me kuunneltiin, mita Jumalalla on meille sanottavaa meista ja hanen suunnitelmistaan meidan varalle. Perjantaina jokainen sai henkilon nimen jonka puolesta rukoilla ja kuunnella Jumalaa. Loppupaivasta me sit jaettiin, mita kukin oli kuullut aj oli todella mahtava huomat, miten Jumala kaytti meita kaikkia siunaamaan toisiamme. Ja parasta oli tietysti tajuta etta Jumala puhuu meille ja me voidaan kuulla hanen aanensa.
Torstai illan kiitospaivan lounas oli verrattavissa meikalaisten joulupoytaan ja ilmeisesti tyylikin on samanlainen lei syodaan niin plajon, etta napa paukkuu. Ma kykenin onneksi aika hyvin hillitsemaan itseni enka sit lahteny ollenkaan santsaamaan. Poydassa oli kalkkunaa, kinkkua, perunamuusia, jonkin sortin pavunvarsisekotusta (en tehnyt sit lahempaa tuttavuutta), sweet potatos eli makeaa perunaa vaahtokarkkkien kera ja makoisaa kastiketta lihoille. Lisaksi oli kahdenlaista salaattia. Toinen sisalsi hedelmia, kookosta ja vaahtokarkkeja. Toi vaahtokarkkien lisaaminen ruokaan ja salaatteihin on kylla ainakin meikalaiselle ihan uutta eika valttamatta mikaan maailman paras keksinto. Illan kruunasi kyky-show, jossa saimme nauttia toinen toistaan riemastuttavimmista esityksista. Oli lauluja bandin kera ja yksin, korkealaatuista stand-up komiikkaa, taikatemppuja, sketseja, sound of musicin Ensenada versio jne. Illan kruunasi Jean-Philipin (sveitsilainen edellisen opetuslapseuskoulun opiskelija) tulishow.
Perjantaina iltapaivalla meidan ryhman pojat pyysi meidat hatatapaamiseen kokoussaliin. Olimme kaikki paivaunilla ja hiukan nareissamme keskeytyksesta. Pojat vaikuttivat niin totisilta, etta paatimme kuitenkin noudattaa kutsua. Siella he sitten vain halusivat sanoa meille, etta ne arvostaa ja rakastaa meita tosi paljon ja on tosi ilosia, etta ne saa tehda tan opetuslapseuskoulun just meidan kans. Kun me sit palattiin meidan huoneisiin, jokaisen sangylla oli punainen iso ruusu. Eikos oo kultasia naa meidan pojat!!!!! (ps. Ottakaahan mallia!) Me oltiin ihan tyodella otettuja joka ikinen.
Viikonloppuna olin rakentamassa ja paasin talla kertaa oppimaan uusia hommia, kuten asentamaan sahkolinjaa pistokkeisiin ja valokatsijoihin. Luulen, etta nyt 3 rakentamiskerran jalkeen tiedan suurinpiirtein kaikki toivon talot talojen rakentamisosiot. Olin rakentamassa Ensenadalisen ryhman kanssa ja sain harjoittaa espanjankielentaitoani, joka on kylla edelleen tosi surkea. Mutta hauskaa oli yrittaa selittaa heille, mita osioita maalata millakin varilla jne.
Sunnuntai-iltana meilla oli kokoontuminen, josta ilmoitettiin perjantai iltana, mutta kokoontumisen sisalto oli salaisuus. Kokooontumisessa meille ilmoitettiin, etta muutamme viikoksi Tijuanaan, joka on yksi San Diego Bajan Missionuorten toimipisteista ja aivan USA:n rajan tuntumassa. Saimme 30 minuuttia aikaa pakata ja niinpa taalla sita nyt ollaan. Taa on melko paljon suurempi city kuin Ensenada ja sijaitsee myos meren rannalla. Olimme eilen eraassa puistossa evankelioimassa ja meikalainen oli sit valittu todistamaan ensimmaisten joukossa. Ihan yllattavan hyvin homma sujui enkuksi ja espanjankielen tulkin kanssa vaikka mulla ei juurikaan ollut aikaa valmistautua. Viikon aiheena on hengellinen sodankaynti Dean Shermanin johdolla ja todella mielenkiitoiselta vaikuttaa nain 2 ensimmaisen paivan jalkeen.
ps. Lisaan kuvia myohemmin, kun paasen taas oman koneen aareen. Se on nyt 100 km paassa Ensenadassa.
Edellisviikko oli kaikesta kiireestaan huolimatta huippuviikko. Torstai ja perjantai paivat olivat opetuksen osalta todella voimallisia. Tan viikon aiheena meilla oli Jumalan aanen kuuleminen ja alkuviikosta kaytiin vahan teoriaa ja loppuviikko sit olikin oikeestaan pelkkaa kaytantoo. Torstaina me luovuttiin asioista, jotka estaa meita kuulemasta Jumalan aanta. Jos ne oli abstrakteja asioita, ne kirjotettiin paperille, joka heitettiin tuleen, mutta osa poltti ihan konkreettisia tavaroita. Sit me kuunneltiin, mita Jumalalla on meille sanottavaa meista ja hanen suunnitelmistaan meidan varalle. Perjantaina jokainen sai henkilon nimen jonka puolesta rukoilla ja kuunnella Jumalaa. Loppupaivasta me sit jaettiin, mita kukin oli kuullut aj oli todella mahtava huomat, miten Jumala kaytti meita kaikkia siunaamaan toisiamme. Ja parasta oli tietysti tajuta etta Jumala puhuu meille ja me voidaan kuulla hanen aanensa.
Torstai illan kiitospaivan lounas oli verrattavissa meikalaisten joulupoytaan ja ilmeisesti tyylikin on samanlainen lei syodaan niin plajon, etta napa paukkuu. Ma kykenin onneksi aika hyvin hillitsemaan itseni enka sit lahteny ollenkaan santsaamaan. Poydassa oli kalkkunaa, kinkkua, perunamuusia, jonkin sortin pavunvarsisekotusta (en tehnyt sit lahempaa tuttavuutta), sweet potatos eli makeaa perunaa vaahtokarkkkien kera ja makoisaa kastiketta lihoille. Lisaksi oli kahdenlaista salaattia. Toinen sisalsi hedelmia, kookosta ja vaahtokarkkeja. Toi vaahtokarkkien lisaaminen ruokaan ja salaatteihin on kylla ainakin meikalaiselle ihan uutta eika valttamatta mikaan maailman paras keksinto. Illan kruunasi kyky-show, jossa saimme nauttia toinen toistaan riemastuttavimmista esityksista. Oli lauluja bandin kera ja yksin, korkealaatuista stand-up komiikkaa, taikatemppuja, sketseja, sound of musicin Ensenada versio jne. Illan kruunasi Jean-Philipin (sveitsilainen edellisen opetuslapseuskoulun opiskelija) tulishow.
Perjantaina iltapaivalla meidan ryhman pojat pyysi meidat hatatapaamiseen kokoussaliin. Olimme kaikki paivaunilla ja hiukan nareissamme keskeytyksesta. Pojat vaikuttivat niin totisilta, etta paatimme kuitenkin noudattaa kutsua. Siella he sitten vain halusivat sanoa meille, etta ne arvostaa ja rakastaa meita tosi paljon ja on tosi ilosia, etta ne saa tehda tan opetuslapseuskoulun just meidan kans. Kun me sit palattiin meidan huoneisiin, jokaisen sangylla oli punainen iso ruusu. Eikos oo kultasia naa meidan pojat!!!!! (ps. Ottakaahan mallia!) Me oltiin ihan tyodella otettuja joka ikinen.
Viikonloppuna olin rakentamassa ja paasin talla kertaa oppimaan uusia hommia, kuten asentamaan sahkolinjaa pistokkeisiin ja valokatsijoihin. Luulen, etta nyt 3 rakentamiskerran jalkeen tiedan suurinpiirtein kaikki toivon talot talojen rakentamisosiot. Olin rakentamassa Ensenadalisen ryhman kanssa ja sain harjoittaa espanjankielentaitoani, joka on kylla edelleen tosi surkea. Mutta hauskaa oli yrittaa selittaa heille, mita osioita maalata millakin varilla jne.
Sunnuntai-iltana meilla oli kokoontuminen, josta ilmoitettiin perjantai iltana, mutta kokoontumisen sisalto oli salaisuus. Kokooontumisessa meille ilmoitettiin, etta muutamme viikoksi Tijuanaan, joka on yksi San Diego Bajan Missionuorten toimipisteista ja aivan USA:n rajan tuntumassa. Saimme 30 minuuttia aikaa pakata ja niinpa taalla sita nyt ollaan. Taa on melko paljon suurempi city kuin Ensenada ja sijaitsee myos meren rannalla. Olimme eilen eraassa puistossa evankelioimassa ja meikalainen oli sit valittu todistamaan ensimmaisten joukossa. Ihan yllattavan hyvin homma sujui enkuksi ja espanjankielen tulkin kanssa vaikka mulla ei juurikaan ollut aikaa valmistautua. Viikon aiheena on hengellinen sodankaynti Dean Shermanin johdolla ja todella mielenkiitoiselta vaikuttaa nain 2 ensimmaisen paivan jalkeen.
ps. Lisaan kuvia myohemmin, kun paasen taas oman koneen aareen. Se on nyt 100 km paassa Ensenadassa.
keskiviikko 21. marraskuuta 2007
Eläköön vallankumous
Terveisiä täältä kalifornian niemimaalta. Sää on taas tällä viikolla ollut kylmemmän puoleista ja aurinko piileksii päiväsellä pilvien takana. Aamusella vetäsin villasukat jalkaan ja tuulitakin niskaan, kun lähdin luennoille eikä ollut ollenkaan liikaa. Muuten täällä on mennyt ihan kivasti. Toissa viikonloppuna sairastin ensimmäisen mahataudin oksennuksen merkeissä, mutta se ei onneksi kestänyt kuin yhden aamupäivän. Seuraavana keskiviikkona meilel sitten kerrottiinkin loisista, jotka meidän sisuksissa saattaa asustella. Saimme kaikki tukikohdassa asustelevat kaksi pilleriä nautittavaksi ja kaikki oireita poteneet joutuivat hankkimaan lisäksi 10 päivän antibioottikuurin. Toivottavasti nyt pääsemme näistä meitä vaivanneista vatsavaivoista vihdoin eroon.
Tänään oli Meksikon vallankumouksen juhlimispäivä. Meillä oli täällä tukikohdassa mellevät juhlat sen kunniaksi ja porukkaakin oli kivasti, koska meillä oon täällä 50 hengen ryhmä rakentamassa Seattlesta Washingtonista. Pöydät oli koristeltu komeasti sombreroin ja punavihrein pöytäliinoin ja muutnekin sisäpiha oli laitettu koreaksi. Meksikolaiset naikkoset valmisti meille maittavan juhla-aterian ja saimme ekan kerran käsintehtyjä tortilloja. Ruoka oli hyvää kuten tavallisesti. Aterioinnin jälkeen saimme nauttia ex temporee vallankumous näytelmästä. Näyttelijät saivat vuorosanansa ehkä 10 minuuttia ennen esitystä, mutta esitys oli ehkä juuri siitä syystä erittäin hauska. Hiukan tämän jälkeen paikalle saapui paikallinen livebändi, joka soitti meille kansallistunnetta nostattavaa musiikkia. Ilta oli kaiken kaikkiaan hauska ja tapatumarikas.
Eilen illalla me esitettiin tuolle vierailevalle ryhmälle Passion -näytelmä, joka tarkoittaa käytännössä Jeesuksen ristiinnaulitsemistapahtumia. Ihmiset oli tosi kosketettuja. Näytelmä konkretisoi mahtavalla tavalla sitä, mitä Jeesus oikeesti teki meidän edestä, jotta meillä voisi olla elämä ja yltäkylläisyys hänessä. Sillä ilman Jeesuksen uhria meidän syntien edestä, meille ei olisi mitään saumoja pelastua. Esitys oli hyvä, koska näillä oli täällä tosi hyvät asusteet kaikille ja näyttelijät suorittivat osuutensa mallikkaasti. Itse näyttelin ison porukan kanssa juutalaista väestöä.
Torstaina on amerikkalaisten Thanksgiving day eli kiitospäivä tai miksikä sitä suomeksi kutsutaan. Ja silloin juhlitaan taas, joten tämä viikko menee pitkälti juhliessa. Luvassa on ainakin maittava kiitospäivän ateria kalkkunoineen ja sit jonkinlainen kyky-show. Viikonloppuna olisi taas tarkoitus rakentaa samaisille kotinsa paloissa menettäneille ihmisille eli vapaa-ajan ongelmia ei oo. ;)
Tänään oli Meksikon vallankumouksen juhlimispäivä. Meillä oli täällä tukikohdassa mellevät juhlat sen kunniaksi ja porukkaakin oli kivasti, koska meillä oon täällä 50 hengen ryhmä rakentamassa Seattlesta Washingtonista. Pöydät oli koristeltu komeasti sombreroin ja punavihrein pöytäliinoin ja muutnekin sisäpiha oli laitettu koreaksi. Meksikolaiset naikkoset valmisti meille maittavan juhla-aterian ja saimme ekan kerran käsintehtyjä tortilloja. Ruoka oli hyvää kuten tavallisesti. Aterioinnin jälkeen saimme nauttia ex temporee vallankumous näytelmästä. Näyttelijät saivat vuorosanansa ehkä 10 minuuttia ennen esitystä, mutta esitys oli ehkä juuri siitä syystä erittäin hauska. Hiukan tämän jälkeen paikalle saapui paikallinen livebändi, joka soitti meille kansallistunnetta nostattavaa musiikkia. Ilta oli kaiken kaikkiaan hauska ja tapatumarikas.Eilen illalla me esitettiin tuolle vierailevalle ryhmälle Passion -näytelmä, joka tarkoittaa käytännössä Jeesuksen ristiinnaulitsemistapahtumia. Ihmiset oli tosi kosketettuja. Näytelmä konkretisoi mahtavalla tavalla sitä, mitä Jeesus oikeesti teki meidän edestä, jotta meillä voisi olla elämä ja yltäkylläisyys hänessä. Sillä ilman Jeesuksen uhria meidän syntien edestä, meille ei olisi mitään saumoja pelastua. Esitys oli hyvä, koska näillä oli täällä tosi hyvät asusteet kaikille ja näyttelijät suorittivat osuutensa mallikkaasti. Itse näyttelin ison porukan kanssa juutalaista väestöä.
Torstaina on amerikkalaisten Thanksgiving day eli kiitospäivä tai miksikä sitä suomeksi kutsutaan. Ja silloin juhlitaan taas, joten tämä viikko menee pitkälti juhliessa. Luvassa on ainakin maittava kiitospäivän ateria kalkkunoineen ja sit jonkinlainen kyky-show. Viikonloppuna olisi taas tarkoitus rakentaa samaisille kotinsa paloissa menettäneille ihmisille eli vapaa-ajan ongelmia ei oo. ;)
lauantai 10. marraskuuta 2007
Actions speak louder
Taas on viikko vierahtanyt ja olemme jo ylittaneet opiskelujakson puolivalin. Tama viikko oli 7. kahdestatoista. Hirmu nopeeta menee taa aika. Kiitoksia kaikille kommenteista! Niita on todella mukava lukea, joten jatkakaa samaan malliin!
Kerroin teille jokunen viikko sitten, etta meilla taalla Ensenadassakin oli maastopaloja. Saimme alkuviikolla tietaa, etta palo oli tuhonnut 80 taloa Ensenadan etelapuolella sijaitsevilla vuorilla tai kukkuloita ne taitaa olla. Meidan johtajat oli kaynyt tsekkaamassa tilannetta maanantaina ja tuli oli tosiaan tuhonnut nailta ihmisilta kaiken. Niinpa he paattivat ryhtya osoittamaan Kristuksen rakkautta kaytannossa ja taalla on nyt kova kampanja meneillaan niin varojen kuin rakentajien rekrytoimiseksi aj uusien talojen rakentamiseksi. Sinne ois tarkotus rakentaa 30 taloa ennen joulua ja tana viikonloppuna heti 6 taloa (normaalisti rakennetaan 2 taloa/vkl). Itse asiassa me opetuslapseuskouluopiskelijat menemme tana viikonloppuna myoskin rakentamaan ja meilla on mahdollisuus kayttaa vapaa vkl kahden viikon kuluttua rakentamiseen niin halutessamme. Suurin osa meista on menossa. Voitte muistaa meita ja vakityontekijoita rukouksin, et jaksetaan taa ruljanssi, koska luulen etta tulee oleen aika husiketta eika liielti oo aikaa levata. Meilla DTS opiskelijoilla ei esimerkiksi oo talla viikolla yhtaan vapaapaivaa vaan viikko opiskeltiin ja viikonloppu rakennetaan.
Kavimme keskiviikkona tutustumassa alueeseen ja ihmisiin. Ihmiset olivat yllattavan toiveikkaita ja tyytyvaisen oloisia tilanteeseen nahden. Oikein ihmetella taytyy. Osa perheista asuu talla hetkella ystaviensa tai sukulaistensa luona, mutta osa majailee meidan johtajien ostamissa teltoissa ja tarkoitus onkin, etta rakennamme ensin naille, joilla ei ole muuta paikkaa asustaa. Ilma on viilentynyt taalla kovasti parissa viikossa, joten telttailu ei ole kovin miellyttava tapa asustaa pitkan paalle. Paivasaikaankin taytyy kayttaa pitkahihaista paitaa ja pitkia housuja aj tuolal kukkuloilla on tavallisesti viela hiukan viileampi kuin taalla alempana. Alla kuva yhdesta tuhoutuneesta talosta.
Kaytannon jakso lahestyy viikko viikolta. Saimme pari viikkoa sitten varmistuksen siita, etta olemme menossa Peruun koko porukka, mutta jakaudumme kahteen ryhmaan. Ryhmaytyminen tapahtui seuraavasti: saimme rukoiltavaksi varit punainen ja valkoinen (Perun lipun varit) ja pari paivaa aikaa pohtia asiaa. Emme saaneet keskustella valinnoista ennen perjantai aamua, jolloin kirjoitimme oikeaksi kokemamme varin paperilapulle. Ma koin vahvasti, etta mun ryhma on valkoinen. Saimme tietaa tulokset perjantai-iltana ja ihmeellista kylla, jako oli mennyt tasan. Mina oli niiden onnekkkaiden joukossa, joiden ryhmassa ovat kaikki miedan 4 poikaa. Onnekas siksi, etta he ovat ihan huippuhauskoja kaikki ja oon aina ollut sita mielta, etta miehet tuo tiimityohon letkeytta. Muutenkin meidan tiimi vaikuttaa oikein hyvalta. Mutta muistakaahan rukouksin, etta Herra voi entisestaan yhdistaa meita ja valmistaa hengellisesti kaytannon jaksolle. Me rakennamme tana viikonloppuna outreach-ryhmamme kanssa yhden talon, mika varmasti lisaa yhteenkuuluvuutta ja tutustumme entista paremmin toisiimme.
Niin kuin jo mainitsin ilma on viilentynyt kovasti. Sisatiloissa kuten meidan huoneessa on kuitenkin ihan lammin, mutta aamulla ja illalla saa kylla ulkona ollessaan pukea lampimasti. Aurinko ei ole pahemmin talla viikolla paistellut. Mutta mua lohduttaa se, etta siella Suomessa on varmasti viela kylmempi kuin taalla. ;) Ja Perussa on joka tapauksessa kuuma. Vaikkakin siella on kuulemma sadekausi silloin tammi-helmikuussa.
Edellisviikolla olimme koko porukka lomailemassa San Quantinissa, mika on noin 300 km taalta etelaan. Siella sattui eras hauskimmista tapauksista. Olimme kokoontuneet kokoustilaan ja tilaisuutemme oli ohitse. Ihmiset olivat tuoneet tyynyt mukanaan, koska istuimme lattialla. Huonetoverini Laurella, joka on todella hupaisa tyyppi, iski jotakuta tyynyllaan ja niin sai alkunsa tyynysotaturnaus. Ihmiset asettuivat rinkiin ja tappelijat olivat piriin keskella. Kaksi tyyppia alkoi juontamaan tilaisuutta ja kaikki muut hurrasivat ja kannustivat omaa suosikkiaan. Taistelijat vaihtuivat, mutta Laurella oli kehassa suurimman osan ajasta. Han oli todella viihdyttava taistelija. ;) Mutta kaikkein viihdyttavin kohta oli monien mielesta se, kun mina haastoin Laurellan ja yhden iskun seurauksena han kellahti kumoon!
Tanaan pojat olivat tehneet hauskan yllatyksen. Yhden tyttoporukan huoneesta loytyi iltapaivalla 500 ilmapalloa. He olivat puhaltaneet ne eilen illalla. Mun keuhkot ei oisi moiseen pystynyt. Kiitokseksi hauskasta yllatyksesta tytot siivosivat poikien huoneen, joka kipeasti kaipasi sita. Et ei voi muuta sanoa, kun et hauskaa riittaa. Siunausta ja voimia pimenevaan talveen!
maanantai 22. lokakuuta 2007
Hiekkamyrskyä ja metsäpaloja
Heti näin alkuun pahoittelen, että kirjoitin blogiini viimeksi melkein kaksi viikkoa sitten. Meillä on täällä niin tiivis ohjelma, ettei juurikaan tuu oltua linjoilla. Ja kaiken lisäksi koneeni on takkuillut nettiyhteyden kanssa.
Olemme siis kahden viimeisen viikon aikana saaneet opetusta aiheista identiteetti Kristuksessa ja Ylistys. Molemmat aiheet olivat hyvin mielenkiintoisia ja opettajat hyviä, vaikkakin kesti muutama päivä kummankin kohdalla, että aloin oikeasti pitää heistä. Jodi Hopkinsin opetus identiteetistä oli todella mullistavaa ja vahvasti raamattuun perustuvaa. Hän antoi meille varmaan 20 sivua käsittävän paperinipun raamatunpaikkoja, joita tutkiskelemalla voimme syventyä aiheeseen, jonka olenkin jo aloittanut. Hän oli myös hyvin profetaalinen ja rohkaiseva. Meillä oli mahdollisuus tavata häntä henkilökohtaisesti ja meillä olikin hyvin mielenkiintoiset keskustelut! Kenny Peavyn opetus ylistyksestä oli myös mielenkiintoista ja hyvää jatkoa edellisen viikon opetukselle. Viikon kohokohta oli perjantaina. Saimma torstaina kotiläksyksi kirjoittaa laulun Jumalalle ja perjantaina me siten kerroimme tarinoita laulujen takaa ja luimme/lauloimme kirjoittamamme tuotoksen. Jumala kosketti meitä tosi elävästi ja istuimme luokassa kahteen asti rukoillen ja keskustellen vaikka normaalisti meillä on lounas puoli yhdeltä.
Tämä viikko tulee myös varmasti olemaan hyvin ainutlaatuinen. Meillä on ohjelmassa NIKO, joka tarkoittaa käytännössä 4 yön pituista patikointi/vaellusretkeä, jonka tavoitteena on kehittää niin meidän sosiaalisia, hengellisiä kuin fyysisiä kykyjä. Meille on annettu tarkka lista mitä saamme pakata rinkkaamme. Lista ei sisällä esimerkiksi deodoranttia, meikkejä, hammastahnaa, shampoota, peiliä jne. Lähdemme matkaan huomenna eli tistaina ja palaamme perjantaina.
Edesmennyt viikonloppu oli vapaa. Lauantaina käväsimme San Diegossa shoppailemassa ja oli oikein rentouttavaa vaan chillailla kavereiden kanssa. Sunnuntaina olimme katsomassa Destructomaniaa. Se oli ikään kuin törmäilyautot, mutta autot oli oikeita. Tietysti melko rajusti tuunattuja siihen tarkoitukseen. Kentän keskustaan oli rajattu ympyrän muotoinen alue auton renkailla ja ympyrään ajoi 7 autoa, jotka alkoivat törmäillä toisiinsa ja jatkoivat niin kauan, että enää yksi auto oli ajokunnossa. Lähdin sieltä melko aikaisin, koska sää oli niin karmea. Täällä on nyt pari päivää puhaltanut tuuli tosi voimallisesti ja joka paikka on täynnä hiekkaa ja pölyä eli oikein kunnon hiekkamyrsky. Yleensä, jos täällä tuulee kovasti, on myös kylmempi, mutta nyt täällä on todella kuuma.
Lisämatskua:
Olette varmaan lukeneet Californian metsäpaloista. Itse asiassa se pahin alue on San Diegon ympärillä, joten ei kovinkaan kaukana täältä. Olemme huomenna lähdössä sinne patikkaretkelle, mutta meille tuli pieniä mutkia matkaan, kun vuorenhuippu, joka meidän piti valloittaa, on tulen vallassa. Voimme nähdä palot ja sen aiheuttaman sankan savun tukikohtamme katolta. San Diegon palot eivät ole levinneet tänne vaan tämä on ihan oma rintama. Ainakaan tällä hetkellä me emme ole vaarassa, mutta lultavasti tuolla vuoren juurella asuu useita ihmisiä, joten toivottavasti tulet saadaan hallintaan.
Olemme siis kahden viimeisen viikon aikana saaneet opetusta aiheista identiteetti Kristuksessa ja Ylistys. Molemmat aiheet olivat hyvin mielenkiintoisia ja opettajat hyviä, vaikkakin kesti muutama päivä kummankin kohdalla, että aloin oikeasti pitää heistä. Jodi Hopkinsin opetus identiteetistä oli todella mullistavaa ja vahvasti raamattuun perustuvaa. Hän antoi meille varmaan 20 sivua käsittävän paperinipun raamatunpaikkoja, joita tutkiskelemalla voimme syventyä aiheeseen, jonka olenkin jo aloittanut. Hän oli myös hyvin profetaalinen ja rohkaiseva. Meillä oli mahdollisuus tavata häntä henkilökohtaisesti ja meillä olikin hyvin mielenkiintoiset keskustelut! Kenny Peavyn opetus ylistyksestä oli myös mielenkiintoista ja hyvää jatkoa edellisen viikon opetukselle. Viikon kohokohta oli perjantaina. Saimma torstaina kotiläksyksi kirjoittaa laulun Jumalalle ja perjantaina me siten kerroimme tarinoita laulujen takaa ja luimme/lauloimme kirjoittamamme tuotoksen. Jumala kosketti meitä tosi elävästi ja istuimme luokassa kahteen asti rukoillen ja keskustellen vaikka normaalisti meillä on lounas puoli yhdeltä.
Tämä viikko tulee myös varmasti olemaan hyvin ainutlaatuinen. Meillä on ohjelmassa NIKO, joka tarkoittaa käytännössä 4 yön pituista patikointi/vaellusretkeä, jonka tavoitteena on kehittää niin meidän sosiaalisia, hengellisiä kuin fyysisiä kykyjä. Meille on annettu tarkka lista mitä saamme pakata rinkkaamme. Lista ei sisällä esimerkiksi deodoranttia, meikkejä, hammastahnaa, shampoota, peiliä jne. Lähdemme matkaan huomenna eli tistaina ja palaamme perjantaina.
Edesmennyt viikonloppu oli vapaa. Lauantaina käväsimme San Diegossa shoppailemassa ja oli oikein rentouttavaa vaan chillailla kavereiden kanssa. Sunnuntaina olimme katsomassa Destructomaniaa. Se oli ikään kuin törmäilyautot, mutta autot oli oikeita. Tietysti melko rajusti tuunattuja siihen tarkoitukseen. Kentän keskustaan oli rajattu ympyrän muotoinen alue auton renkailla ja ympyrään ajoi 7 autoa, jotka alkoivat törmäillä toisiinsa ja jatkoivat niin kauan, että enää yksi auto oli ajokunnossa. Lähdin sieltä melko aikaisin, koska sää oli niin karmea. Täällä on nyt pari päivää puhaltanut tuuli tosi voimallisesti ja joka paikka on täynnä hiekkaa ja pölyä eli oikein kunnon hiekkamyrsky. Yleensä, jos täällä tuulee kovasti, on myös kylmempi, mutta nyt täällä on todella kuuma.
San Diegossa
Lisämatskua:
Olette varmaan lukeneet Californian metsäpaloista. Itse asiassa se pahin alue on San Diegon ympärillä, joten ei kovinkaan kaukana täältä. Olemme huomenna lähdössä sinne patikkaretkelle, mutta meille tuli pieniä mutkia matkaan, kun vuorenhuippu, joka meidän piti valloittaa, on tulen vallassa. Voimme nähdä palot ja sen aiheuttaman sankan savun tukikohtamme katolta. San Diegon palot eivät ole levinneet tänne vaan tämä on ihan oma rintama. Ainakaan tällä hetkellä me emme ole vaarassa, mutta lultavasti tuolla vuoren juurella asuu useita ihmisiä, joten toivottavasti tulet saadaan hallintaan.
tiistai 9. lokakuuta 2007
The Father Heart of God
Ensimmäinen opetusviikko oli todella mielenkiintoinen ja antoisa. Ja nyt kun toinen opetusviikko on jo hyvässä vauhdissa, voin sanoa, että toinen viikko on vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen ja antoisa. Aiheena on tällä viikolla Identiteetti Kristuksessa. Mutta siitä lisää myöhemmin.
Viime viikolla meitä oli opettamassa Jack Kody, joka hyvin taitavasti valotti meille sitä, millainen taivaallinen isä meillä on. Paljon oli asioita, jotka tiesin aikaisemmastaan, mutta opin myös uutta. Ja kuten tiedätte, on aina eri asia tietää jotain kuin elää se todeksi omassa elämässään. Toisin sanoen ymmärrämme asian järjen tasolla, mutta se ei ole vielä päässyt sielumme syvyyksiin. Mutta uskon, että tällä viikolla Jumala on saanut tehdä työtään minussa ja lisännyt ymmärrystäni hänen isällisen rakkautensa syvyyksistä ja uskon, että hän jatkaa työtään tulevina viikkoina. Odottelen mielenkiinnolla, mitä on tulossa. On mahtavaa tietää kuinka rakastava taivaan isä meillä on ja on mahtava etuoikeus tehdä matkaa hänen suojeluksessaan ja johdatuksessaan.
Keskiviikkona Jack vei meidät retkelle. Menimme pienelle laivamatkalle koko porukka. Kiertelimme satamassa ihailemassa merileijonia ja rantauduttuamme nautiskelimme irtojäätelöstä. On hineoa kuinka paljon vaivaa nama ihmiset nakevat viihtymisemme hyvaksi. Lisäksi joka päivä 6 hengen porukka nautti lounasta Jackin kanssa ja sai jakaa ajatuksiaan hänen kanssaan. Han halusi kaytannon tasolla osoittaa meille Jumalan rakkautta niin kuin onkin tarkoitettu.
Meitsi purrella.
Viikonloppu oli tällä kertaa vapaa. Vietimmekin sen sitten hyvin rennoissa merkeissä. Lauantaina kävimme shoppailemassa Wal*Martissa, mika on amerikkalainen citymarket, ja keskustan turistiputiikeissa. Sunnuntaina soittelin porukoille skypen kautta. Se oli ensimmäinen kerta tänne tuloni jälkeen (10 tunnin aikaero tuo omat haasteensa live-yhteydenpitoon) Oli tosi kiva kuulla teidän ääntä pitkästä aikaa ja nahnda teidan! Sunnuntai-iltana meillä oli sit kaikkien lokakuun synttärisankarien synttärijuhlat teemalla grazy hairs. Ja hauskaa oli!
keskiviikko 3. lokakuuta 2007
K U V I A
Kattohommissa. 
Perhe, jolle rakensimme talon.
Ihanaisia kurssilaisia. Vasemmalta Caitlin, Staci, Livius, Elizabeth, Ashley, Nicola ja Sierra.
Tyynen meren rannalla auringon laskun jalkeen. [ps. huomaa jo saatu rusketus ;)]sunnuntai 30. syyskuuta 2007
Homes of Hope
Viikonlopun talonrakennusoperaatio oli ehdottomasti parasta, mita tahan mennessa taalla kokenut ja tulee pysymaan mielessani ikuisesti. Olihan se ensimmainen talo, jota olen ollut rakentamassa. :)
Lahdimme siis kohti rakennustyomaata lauantaiaamuna klo 8 jalkeen. Meita oli siis reilu 10 DTS opiskelijaa ja sit sellanen noin kymmenen hengen porukka San Diegosta. Ajoimme Ensenadan laitamille koyhemman vaeston asuinalueelle. Tiet olivat yhta mielenkiintoisessa kunnossa kuin Keniassa. Perilla meita odotti perheen vaimo ja lapset. Talosta oli valmista vain perustukset. Mies oli ilmeisesti viela toissa. Heilla on siis 3 lasta. Vain mies on toissa ja palkka oli joku 300 euroa kuussa. Heidan nykyinen talonsa oli uuden talon vieressa ja aikamoinen murju. Joten talo tuli tarpeeseen.
Aluksi siunasimme paivan ja tyhjasimme autoista tyokalut ym. Sitten jakaannuimme tiimeihin. Ykkostiimi alkoi tehda seinia, kakkostiimi kattorakenteita ja kolmostiimi alkoi maalata. Suurin osa tytoista meni maalaustiimiin. Mina halusin kokea jotain uutta ja lyottaydyin kattotiimiin. Niinpa ensin sahasimme sellasella napparalla sahkolla toimivalla kasisahalla (anteeks, mutta en tieda naitten tyokalujen nimia suomeks, mun eka talon rakennus) lautoja oikean mallisiksi. Sitten vasaroimme niita rakenteita. Kun rakenteet olivat valmiit siirsimme ne katolle, jossa pojat naputtelivat ne paikoilleen. Taman jalkeen naulasimme kattolevyt paikoilleen. Kun tama tyo oli tehty alkoi paiva olla jo purkissa. Seinatiimilaiset olivat jo siirtyneet sisatoihin ja maalaustiimi oli saanut maalaukset maalattua. Ja maalattavaa oli paljon.
Puolen paivan jalkeen meilla oli lounastauko ja soimme leipia, hedelmia ja myslipatukoita. Vetta joimme koko paivan ajan monta puolen litran pulloa. Paiva oli kuuma ja arska paistoi koko ajan. Ihme ja kumma en palanut vaikka kaikki sita melkeinpa otaksuivat. Olenhan suomesta ja blondi. Mut laitoin muutaman kerran aurinkorasvaa, jossa oli suojakerotimia 45.
Illalla olimme ihan rattipoikkivasyneita. Saavuimme takaisin baselle juuri ennen illallista eli puoli kuuden aikoihin. Kavin suihkussa ja menin syomaan. Olisin ollut valmis nukkumaan jo siina vaiheessa, mutta jotenkin sita tuli kuitenkin chillailtua 10 asti. Niinpa seuraavana aamuna taas hiukan vasytti kun nousimme ennen seitsemaa.
Toisena paivana olin edelleen kattotiimissa ja naulasimme varsinaiset kattomateriaalit paikoilleen. Homma oli ihan mukavaa, mutta tyolasta. Kahden paivan ahkeran vasaroimisen seurauksena kateeni oli kehittynyt muutama rakkokin. Ei kiva. Lisaksi katolla oli todella kuuma, koska katto oli musta. Kun saimme katon valmiiksi siirryyimme auttelemaan sisatiloihin. Siella oli pistorasioiden ruuvailua, maalailua jne. Silla aikaa kun me muut teimme hommia, muutama naishenkilo san diegolaisten ryhmasta lahti perheen aidin kanssa ostoksille. He ostivat ruokaa, lapsille leluja ja huonekaluja. Toimimme katolla tiimeissa ja nyt tyoparini giessy (en oikeesti tieda kuinka sen nimi kirjoitetaan, mut se sanotaa jessi) pyysi minua avukseen. Niinpa ajelimme autolla keskustaan ja haimme perheen patjat. Olin aika vasyksissa kahden paivan puurtamisesta, joten oli oikein rentouttavaa paasta ajelulle. ;) Kun palasimme takaisin talo alkoi olla kutakuinkin valmis. Eli toisin sanoen perfect timing.
Kun talo oli valmis ja olimme siivonneet kaikki romppeet, oli aika valmistusjaisjuhlan. niinpa kokooonnuimme taas rinkiin, kuten aloittaessamme talon rakennusta. Rakentajat saivat jakaa ajatuksiaan perheelle ja perheenjasenet rakentajille. Paikalla oli myos perheen aidin seurakuntalaisia seka heidan pastorinsa. Lopuksi talon avain luovutettiin perheelle ja he menivat sisaan. Hetken kuluttua pastori meni koputtamaan ovelle ja me menimme kaikki sisaan. Sisalla pastori piti puheen ja siunasimme talon ja sen asukkaat. Juhla oli todella koskettava ja oli liikuttavaa nahda asukkaiden kiitollisuus. Tassa vaiheessa konkretisoitui se, etta emme olleet vaan rakentamassa taloa vaan palvelemassa Jumalaa sen valityksella. Onneksi paasemme rakennushommiin toisenkin kerran.
Seinien rakentamista.
Tiina the Builder. Seinat jo pystyssa.
Tassa vaiheessa talo oli ensimmaisen paivan jalkeen.lauantai 29. syyskuuta 2007
Orientoitumassa opetuslapseuteen
Ensimmainen viikko alkaa olla purkissa. Fiilikset ensimmaisen viikon suhteen ovat hyvat. Viikko on mennyt tosi nopeasti. Paivat ovat olleet taynna toimintaa. Varsinainen raamtatun opetus alkaa vasta ensi viikolla ja aiheena on tuolloin Jumalan isan sydan (The Father heart of God). Olemme kutienkin saaneet opetusta tallakin viikolla. Olemme saaneet kuunnella taman paikallisen tyon perustajien puheita, jotka olivat myos mielenkiintoisia ja ikaan kuin pohjustusta tulevaan.
Maanantaina ja keskiviikkona saimme kuulla kaikkien opiskelijoiden ja henkilokunnan henkilokohtaiset todistukset. Kaikki kertoivat miten he kohtasivat Jeesuksen, mika toi heidat tanne ja mita tulevaisuudensuunnitelmia heilla on. Se oli todella mielenkiintoista. Ja vaikka todistuksi aoli yhteensa noin 50 , en kyllastynty kuuntelemaan niita. Oma osuuteni jannitti jonkin verran, koska en ole todistanut montaakaan kertaa englanniksi, mutta se meni kuitenkin kohtuuhyvin. Suurin osa oli syntynyt uskovaan perheeseen, kuten minakin. Ryhmassamme on myos useita, jotka kokevat kutsua lahetystyohon. Kaikki ovat tulleet tanne oppiakseen lisaa Jumalasta. Joidenkin tarinat olivat hyvin koskettavia. Esimerkiksi meidan pienryhmamme vetajan Stephanien, joka kertoi kuinka heidan ensimmainen lapsensa sairastui ja lopulta kuoli viime kevaana. Han kertoi siita, kuinka tama tapaus oli ollut rankka juttu kaiken kaikkiaan. Arvostan suuresti sita kuinka rehellisia ja avoimia nama meidan mentorit ovat. He eivat yrita olla mitaan superuskovaisia vaan heilla on omat taistelunsa, mutta heidan elamistaan seuratessa on selvasti havaittavissa, etta he elavat taysilla Jumalalle.
Tanaan Nick (yksi mentoreistamme) puhui meille Missionuorten arvoista, mika oli hyvin mielenkiintoista. Niita olivat mm. Jumalan tunteminen, raamatullinen maailmankuva, kristittyjen yhteys, palveleva johtaminen jne. Arvot olivat hyvin pitkalti sellaisia, johon voin koko sydamestani yhtya, joten taidan olla oikeassa paikassa. ;) Lisaksi on hienoa, etta nuo arvot todella nakyvat kaikessa siina, miten taalla asiat tehdaan. Nick on ihan huippu tyyppi kaiken kaikkiaan ja kertoi meille mielenkiintoisia tarinoita edellisilta outreacheilta eli kaytannon jaksoilta. Ajattelin jakaa yhden jannittavimman kanssanne.
Tama tapahtui Perussa viime kesana. (Itse asiassa me saatamme myos paasta Peruun. Ja jos oikein hyvin kay menemme sinne Guatemalan kautta. That's cool. Mutta asia on viela tyon alla.) Mutta he olivat siis Perussa Amazon-joen rannalla uimassa. Yhtakkia yksi heista vajosi veteen. Se ei vaikuttanut normaalilta hukkumiselta kun joku vasyy tms. vaan han vain yksinkertaisesti vajosi veteen. Nick sukelsi veteen etsimaan vajonnutta. Vesi oli todella tummaa ja likaista, joten ei ollut mahdollista nahda, missa tuo poika oli. Lisaksi vesi virtaa joessa jonkinlaista vauhtia. Ihmeellisesti he kuitenkin loysivat hanet (tamakin oli oma stoorinsa, mutta jatetaan se nyt valiin) ja saivat vietya hanet rantaan. Han oli kauttaaltaan isojen mustelmien peitossa, silmat ja huulet olivat turvoksissa eika han hengittanyt. Ryhma alkoi rukoilla pojan puolesta ja Nick ja joku toinen koettivat elvyttaa poikaa. Poika ehti olla vedessa jo noin 5-6 minuttia. Jonkin ajan kuluttua poika alkoi oksentaa/sylkea vetta pois ja han sai kouristuskohtauksia. Hanen silmissaan ei kuitenkaan nayttanyt olevan mitaan elamaa. Muutamat heista, Nick mukaanlukien, lahtivat kuljettamaan poikaa pienella veneella paikalliseen sairaalaan. Muut jaivat jatkamaan rukousta. Ja ihme tapahtui. Matkalla poika alkoi virkaantua ja pystyi jo puhumaan. He paasivat sairaalaan, jossa han sai viela hoitoa. Poika oli tanaan taalla ja on taysin kunnossa. That's amazing, isn't it? Myohemmin he kuulivat paikallisilta, etta jos joku vajoaa talla tavoin, han on mennytta. Tavallisesti hanen ruumiinsa loydetaan joidenkin paivien kuluttua muutamien mailien paasta pahan nakoisena. Kukaan ei tieda varmasti, mita pojalle tapahtui, mutta paikalliset laakarit epailivat, etta kyseessa saattoi olla jopa Anakonda.
Tanaan meilla alkoi myos pienryhmat. Pienryhma tarkoittaa sita, etta kokoonnumme kaksi kertaa viikossa taman 4 hengen ryhman kanssa mentorimme luo ja keskustelemme yhdessa oppimistamme asioista. Ensimmainen tapaaminen oli todella hyva. Vaikuttaa silta, etta jokainen pystyy olemaan oma itsensa tassa ryhmassa ja tarkoitus onkin, etta voisimme jakaa avoimesti asioita ja luottaa toisiimme. Tama pienryhma tulee varmasti olemaan tarkea osa hengellista kasvuamme ja olen iloinen, etta meilla on ne.
Viikonloppujen osalta meidat on jaettu ryhmiin ja neljan ensimmainen viikonlopun aikana tulemme rakentamaan taloa, tavoittamaan meksikon nuoria tai pitamaan vapaata.Tuleva viikonloppu on meidan ryhmamme osalta pyhitetty homes of hope ohjelmalle eli menemme San Diegosta tulleen ryhman mukana rakentamaan taloa kolmilapsiselle perheelle, joka asuu talla hetkella peltihokkelissa ilman juoksevaa vetta ja sahkoa. Olen todella innoissani. Se tulee varmasti olemana hauskaa. Lahdemme matkaan 8 aamulta ja palaamme takaisin tanne baselle viidelta illalla. Jatkamme tyota viela sunnuntaina, kunnes talo on valmis.
By the way, me suomalaiset olemme onnekkaita. Jutellaan tassa kanadalaisen Lorellan ja amerikkalaisen Elizabethin kanssa veroista, terveydenhuollosta ja koulutuksesta. Kun valotin Suomen ilmaista koulutusta ja opintotukia, he meinasivat tippua tuoliltaan. Tietysti meilla on aika paljon korkeampi veroprosentti, mutta uskon etta meidan systeemi on tasapuolisempi. Kaikilla on mahdollisuus hyvaan terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Joten olkaa kiitollisia! Suomi on mahtava maa! :)
Maanantaina ja keskiviikkona saimme kuulla kaikkien opiskelijoiden ja henkilokunnan henkilokohtaiset todistukset. Kaikki kertoivat miten he kohtasivat Jeesuksen, mika toi heidat tanne ja mita tulevaisuudensuunnitelmia heilla on. Se oli todella mielenkiintoista. Ja vaikka todistuksi aoli yhteensa noin 50 , en kyllastynty kuuntelemaan niita. Oma osuuteni jannitti jonkin verran, koska en ole todistanut montaakaan kertaa englanniksi, mutta se meni kuitenkin kohtuuhyvin. Suurin osa oli syntynyt uskovaan perheeseen, kuten minakin. Ryhmassamme on myos useita, jotka kokevat kutsua lahetystyohon. Kaikki ovat tulleet tanne oppiakseen lisaa Jumalasta. Joidenkin tarinat olivat hyvin koskettavia. Esimerkiksi meidan pienryhmamme vetajan Stephanien, joka kertoi kuinka heidan ensimmainen lapsensa sairastui ja lopulta kuoli viime kevaana. Han kertoi siita, kuinka tama tapaus oli ollut rankka juttu kaiken kaikkiaan. Arvostan suuresti sita kuinka rehellisia ja avoimia nama meidan mentorit ovat. He eivat yrita olla mitaan superuskovaisia vaan heilla on omat taistelunsa, mutta heidan elamistaan seuratessa on selvasti havaittavissa, etta he elavat taysilla Jumalalle.
Tanaan Nick (yksi mentoreistamme) puhui meille Missionuorten arvoista, mika oli hyvin mielenkiintoista. Niita olivat mm. Jumalan tunteminen, raamatullinen maailmankuva, kristittyjen yhteys, palveleva johtaminen jne. Arvot olivat hyvin pitkalti sellaisia, johon voin koko sydamestani yhtya, joten taidan olla oikeassa paikassa. ;) Lisaksi on hienoa, etta nuo arvot todella nakyvat kaikessa siina, miten taalla asiat tehdaan. Nick on ihan huippu tyyppi kaiken kaikkiaan ja kertoi meille mielenkiintoisia tarinoita edellisilta outreacheilta eli kaytannon jaksoilta. Ajattelin jakaa yhden jannittavimman kanssanne.
Tama tapahtui Perussa viime kesana. (Itse asiassa me saatamme myos paasta Peruun. Ja jos oikein hyvin kay menemme sinne Guatemalan kautta. That's cool. Mutta asia on viela tyon alla.) Mutta he olivat siis Perussa Amazon-joen rannalla uimassa. Yhtakkia yksi heista vajosi veteen. Se ei vaikuttanut normaalilta hukkumiselta kun joku vasyy tms. vaan han vain yksinkertaisesti vajosi veteen. Nick sukelsi veteen etsimaan vajonnutta. Vesi oli todella tummaa ja likaista, joten ei ollut mahdollista nahda, missa tuo poika oli. Lisaksi vesi virtaa joessa jonkinlaista vauhtia. Ihmeellisesti he kuitenkin loysivat hanet (tamakin oli oma stoorinsa, mutta jatetaan se nyt valiin) ja saivat vietya hanet rantaan. Han oli kauttaaltaan isojen mustelmien peitossa, silmat ja huulet olivat turvoksissa eika han hengittanyt. Ryhma alkoi rukoilla pojan puolesta ja Nick ja joku toinen koettivat elvyttaa poikaa. Poika ehti olla vedessa jo noin 5-6 minuttia. Jonkin ajan kuluttua poika alkoi oksentaa/sylkea vetta pois ja han sai kouristuskohtauksia. Hanen silmissaan ei kuitenkaan nayttanyt olevan mitaan elamaa. Muutamat heista, Nick mukaanlukien, lahtivat kuljettamaan poikaa pienella veneella paikalliseen sairaalaan. Muut jaivat jatkamaan rukousta. Ja ihme tapahtui. Matkalla poika alkoi virkaantua ja pystyi jo puhumaan. He paasivat sairaalaan, jossa han sai viela hoitoa. Poika oli tanaan taalla ja on taysin kunnossa. That's amazing, isn't it? Myohemmin he kuulivat paikallisilta, etta jos joku vajoaa talla tavoin, han on mennytta. Tavallisesti hanen ruumiinsa loydetaan joidenkin paivien kuluttua muutamien mailien paasta pahan nakoisena. Kukaan ei tieda varmasti, mita pojalle tapahtui, mutta paikalliset laakarit epailivat, etta kyseessa saattoi olla jopa Anakonda.
Tanaan meilla alkoi myos pienryhmat. Pienryhma tarkoittaa sita, etta kokoonnumme kaksi kertaa viikossa taman 4 hengen ryhman kanssa mentorimme luo ja keskustelemme yhdessa oppimistamme asioista. Ensimmainen tapaaminen oli todella hyva. Vaikuttaa silta, etta jokainen pystyy olemaan oma itsensa tassa ryhmassa ja tarkoitus onkin, etta voisimme jakaa avoimesti asioita ja luottaa toisiimme. Tama pienryhma tulee varmasti olemaan tarkea osa hengellista kasvuamme ja olen iloinen, etta meilla on ne.
Viikonloppujen osalta meidat on jaettu ryhmiin ja neljan ensimmainen viikonlopun aikana tulemme rakentamaan taloa, tavoittamaan meksikon nuoria tai pitamaan vapaata.Tuleva viikonloppu on meidan ryhmamme osalta pyhitetty homes of hope ohjelmalle eli menemme San Diegosta tulleen ryhman mukana rakentamaan taloa kolmilapsiselle perheelle, joka asuu talla hetkella peltihokkelissa ilman juoksevaa vetta ja sahkoa. Olen todella innoissani. Se tulee varmasti olemana hauskaa. Lahdemme matkaan 8 aamulta ja palaamme takaisin tanne baselle viidelta illalla. Jatkamme tyota viela sunnuntaina, kunnes talo on valmis.
By the way, me suomalaiset olemme onnekkaita. Jutellaan tassa kanadalaisen Lorellan ja amerikkalaisen Elizabethin kanssa veroista, terveydenhuollosta ja koulutuksesta. Kun valotin Suomen ilmaista koulutusta ja opintotukia, he meinasivat tippua tuoliltaan. Tietysti meilla on aika paljon korkeampi veroprosentti, mutta uskon etta meidan systeemi on tasapuolisempi. Kaikilla on mahdollisuus hyvaan terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Joten olkaa kiitollisia! Suomi on mahtava maa! :)
perjantai 28. syyskuuta 2007
Elamaa Ensenadassa
Alan tottua elamaan Ensenadassa. Vaikka olen ollut taalla vasta vajaan viikon, tuntuu kuin olisin ollut taalla kuukausikaupalla. Opetuslapseuskoulun vetajat, englantilaiset Tym ja Sam seka heidan nelja ihanaa lastansa, ovat huippuja kuten kaikki opetuslapseuskoulun mentorit/tutorit. Heita on noin kymmenkunta ja he ovat todella mahtavia tyyppeja. On aika pitkalti heidan ansiotaan, etta koemme kaikki olomme kotoisaksi taalla. Opiskelijoissa on, kuten olettaa saattaa, hyvin monenlaisia ihmisia, mutta kaikki ovat omalla tavallaan ainutlaatuisia ja sekaan mahtuu monia aivan mahtavia naamoja.
Ruoka on taalla todella hyvaa. Mutta kuten etukateen arvelin, se ei ole mitaan kevyt ruokaa, joten jos en ala harrastaa liikuntaa jossain muodossa, painoni on 5 kuukauden paasta tuplaantunut. Itse asiassa ensi viikosta lahtien lukujarjestykseemme on merkitty liikuntaa kaksi kertaa viikossa. Vaihtoehtoina on kuntonyrkkeilya tai sitten esimerkiksi jalkapallonpeluuta biitsilla. Olemme itse asiassa harrastaneet sita jo kahdesti ja se on ollut ihan huippua. Tavoilleni uskollisena olen saanut nilkat tayteen mustelmia. Se, etta pelaamme ilman kenkia, lisaa todennakoisyytta saada niita. Iltaruoalla on usein tortilloja lihan ja riisin kera. Lisaksi olemme saaneet nautiskella erilaisista sandwitcheista. Hyvan ruuan lisaksi taalla tarjotaan hyvia kakkuja ja kekseja ameriikan tyyliin. Olemme itse asiassa saaneet juustokakkua jo 4 paivana ja suklaakekseja paivittain paivakahvin kanssa. Taytyy sanoa, etta taalla todella osataan tuo herkkujen tekeminen. Juustokakut on ihan vietavan hyvia.
Tiistai iltapaivana meidat jaettiin ryhmiin ja meille annettiin kirjekuori, josta loytyi rahaa ja lista tavaroista, jotka meidan pitaisi loytaa keskustasta. Joukkue, joka palaa ensimmaisena ja on loytanyt kaikki tavarat listasta, voittaa. Meidan ryhmamme ei menestynyt kovin hyvin. Emme loytaneet mitaan, koska emme loytaneet keskustaan. Se, etta kukaan meista ei puhunut espanjaa, vaikeutti myoskin metsastysta. Taalla kun ihmiset ei osaa englantia vaikka asutaan ihan USA:n rajan tuntumassa. Outoa, eiko totta? Tulipahan kaveltya muutaman tunnin lenkki.
Tanaan ohjelmassa oli aamun luentojen jalkeen kaynti La Bufadorassa. Se on eraanlainen kuuma lahde (ks. video), jonka ymparille on rakennettu meksikolainen tori, jossa oli saatavilla kaikkea perinteista matkamuistokamaa ja pienta naposteltavaa. Lahde oli mielenkiintoinen. Tykkaan itse asiassa huomattavasti enemman tuollaisista luonnon nahtavyyksista kuin markkinameiningista. Ostin vain yhden rannekorun ja sit muutamia paikallisia herkkuja. Napostelen parhaillaankin sielta ostamiani pahkinoita. Mutta anyway, meilla oli todella hauskaa tuollakin retkella.
Ihastuttavia sombreroja La Bufadorassa. 
Nakyma meidan huoneen ikkunasta.La Bufadora
maanantai 24. syyskuuta 2007
Viikonlopun viettoa
Taalla Ensenadassa viikonloppu on sujunut oikein rattoisasti. Lauantai nukuin siis kymmeneen ja suihkussa ollessani joku koputteli ovelle. Sielta paastyani koputtelijat tulivat uudelleen ja oven takaa loytyi kaksi muuta opetuslapseuskouluopiskelijaa ja henkilokuntaan kuuluva Melissa. tytot pyysivat minua kanssaan kaupungille ja minahan lahdin. Menimme WalMartiin, mika on amerikkalainen tavaratalo. Tyyliltaan aika lahella citymarkettia. Saman katon alta loytyy lahes kaikki mita elamiseen tarvitaan. Ja hinnat ovat suhteellisen halvat. Ostimme mm. henkareita ja hammastahnaa. Ensenadan keskustan perusteella ei ikina luulisi, etta taalla asuu reilusti enemman ihmisia kuin tampereella. Seinajokikin vaikuttais taman keskustan rinnalla metropolilta. Kadulla lojuvat roskat muistuttavat minua kovasti Keniasta. Muutenkin taalla ehka hiukan samanlainen meininki.
Ilta kuluikin sitten basella (base=tukikohta) hengaillessa. Illalla meidan kokit laitto parastaan ja saimme nauttia aidoista meksikolaisista tortilloista riisin ja kanan seka papusopan kera. Ruoka oli todella hyvaa, eika edes liian tulista. Loput opiskelijat saapuivat illan myota ja paasin siis tutustumaan huonetovereihini. Kaksi heista on Kandasta ja kolme USA:sta. Kaikki ovta todella mukavia ja tulen heidan kanssaan hyvin juttuun.
Sunnuntai oli aivan huippupaiva. Heti aamulla meilla oli herkullinen aamupala. Saimme mm. amerikkalaisia pannukakkuja maapahkinavoin kera. Taman jalkeen oli vapaata hengailua ja lahdimmekin kavelemaan rannalle. Oppanamme oli Cristyan, joka on kotoisin taalta Ensenadasta. Kavelimme rantaa pitkin keskustaan ja kavimme taas tuossa samaisessa Walmartissa ja muissa kauppakeskuksen putiikeissa. Kavelimme takaisin tukikohtaan keskustan katuja pitkin. Iltapaivalla hengasimme tukikohdan sisapihalla pelaten peleja ja leikkien seuraleikkeja. Nain tutustuimme toisiimme taas hiukan paremmin.
Illan kohokohta oli juhlaillallinen. Kokit paistelivat varmaan kymmenen kiloa naudanlihaa illan tortilloja varten. Lisaksi paikalle oli saatu paikallinen livebandi joka soitteli iloksemme perinteista meksikolaismusiikkia. Ruoka oli jalleen kerran erinomaista. Ruokailun jalkeen leikimme amerikassa kuulemma hyvinkin tyypillista leikkia, jossa pahvista tehty nalle (tms) roikkuu vaijerissa. Pahvinalle on taytetty karkeilla ja kun leikkijan silmat sidotaan, tama yrittaa huitoa kepilla nallea niin, etta karkit leviavat ympariinsa. Se oli itse asiassa tosi hauskaa. Hyva idea esimerkiksi lasten leirille. Hiukan myohemmin kokoonnuimme kaikki luokkahuoneeseen ja soimme ihanaisia kakkuja. Kavimme lapi lyhyen esittelykierroksen, jonka jalkeen leikimme taas seuraleikkeja. Suomessakin olemme olleet sita, jossa huudetaan joku luku ja sitten pitaa muodostaa sen kokoisia ryhmia. Yli jaavat putoavat kisasta. Olin 4 parhaan joukossa ja meita oli siis varmaan 40. ;) Sitten olimme leikkia, jossa yksi on keskella ja muut istuvat ympyrassa. Keskella olija sanoo jonkun asian, jota han ei ole koskaan tehnyt tai ollut. Taman jalkeen kaikki jotka ovat moisen asian tehneet, vaihtavat paikkoja ja keskella olija yrittaa ehtia jonkun liikkelle lahteneen paikalle. Keskelle jaanyt on seuraava kertoja.
Ilta kuluikin sitten basella (base=tukikohta) hengaillessa. Illalla meidan kokit laitto parastaan ja saimme nauttia aidoista meksikolaisista tortilloista riisin ja kanan seka papusopan kera. Ruoka oli todella hyvaa, eika edes liian tulista. Loput opiskelijat saapuivat illan myota ja paasin siis tutustumaan huonetovereihini. Kaksi heista on Kandasta ja kolme USA:sta. Kaikki ovta todella mukavia ja tulen heidan kanssaan hyvin juttuun.
Sunnuntai oli aivan huippupaiva. Heti aamulla meilla oli herkullinen aamupala. Saimme mm. amerikkalaisia pannukakkuja maapahkinavoin kera. Taman jalkeen oli vapaata hengailua ja lahdimmekin kavelemaan rannalle. Oppanamme oli Cristyan, joka on kotoisin taalta Ensenadasta. Kavelimme rantaa pitkin keskustaan ja kavimme taas tuossa samaisessa Walmartissa ja muissa kauppakeskuksen putiikeissa. Kavelimme takaisin tukikohtaan keskustan katuja pitkin. Iltapaivalla hengasimme tukikohdan sisapihalla pelaten peleja ja leikkien seuraleikkeja. Nain tutustuimme toisiimme taas hiukan paremmin.
Illan kohokohta oli juhlaillallinen. Kokit paistelivat varmaan kymmenen kiloa naudanlihaa illan tortilloja varten. Lisaksi paikalle oli saatu paikallinen livebandi joka soitteli iloksemme perinteista meksikolaismusiikkia. Ruoka oli jalleen kerran erinomaista. Ruokailun jalkeen leikimme amerikassa kuulemma hyvinkin tyypillista leikkia, jossa pahvista tehty nalle (tms) roikkuu vaijerissa. Pahvinalle on taytetty karkeilla ja kun leikkijan silmat sidotaan, tama yrittaa huitoa kepilla nallea niin, etta karkit leviavat ympariinsa. Se oli itse asiassa tosi hauskaa. Hyva idea esimerkiksi lasten leirille. Hiukan myohemmin kokoonnuimme kaikki luokkahuoneeseen ja soimme ihanaisia kakkuja. Kavimme lapi lyhyen esittelykierroksen, jonka jalkeen leikimme taas seuraleikkeja. Suomessakin olemme olleet sita, jossa huudetaan joku luku ja sitten pitaa muodostaa sen kokoisia ryhmia. Yli jaavat putoavat kisasta. Olin 4 parhaan joukossa ja meita oli siis varmaan 40. ;) Sitten olimme leikkia, jossa yksi on keskella ja muut istuvat ympyrassa. Keskella olija sanoo jonkun asian, jota han ei ole koskaan tehnyt tai ollut. Taman jalkeen kaikki jotka ovat moisen asian tehneet, vaihtavat paikkoja ja keskella olija yrittaa ehtia jonkun liikkelle lahteneen paikalle. Keskelle jaanyt on seuraava kertoja.
Voitte uskoa, etta meilla oli hauskaa. Ryhmassamme on useita hyvin hauskoja persoonia. Meita on laskujeni mukaan 31. Eurooppalaisia on minun lisakseni 4: 2 Sveitsista, 1 Saksasta ja 1 Englannista. Sitten on 4 Meksikosta ja loput ovat Kanadasta tai USA:sta. Suurin osa on ialtaan 18-21. Mut sitten on muutama mun ikaluokkaa ja yksi on 29. Tyttoja on ehdoton enemmisto. Poikia on vain 7. Ma olen ensimmainen suomalainen taalla! Luokkahuoneen seinalla on kaikkien maiden liput ja olivat joutuneet ostamaan suomen lipun taksi kerraksi. Meilla on siella luokan seinalla myos maailman kartta, jonka reunalla on kaikkien kuvat ja karttaan on merkitty nastoilla kunkin kotipaikka nimen kera. Olivat kuulemma tuon kartan aarella rukoilleet meidan puolestamme ennen tuloamme. Siistia!
lauantai 22. syyskuuta 2007
Matkalla kellon ympari
Here I am eli perilla ollaan. Ja tasta lahin blogissa ei enaa minusta riippumattomista syista nahda pisteilla varustettuja a tai o kirjaimia. Pahoittelen!
Lahdin siis kotoa jo torstaina kohti paakaupunkiseutua. Aiti lahti mua kyyditsemaan, koska hanella sattui olemaan tyokeikka perjantaina Klaukkalassa. Niinpa mennessa poikkesimme hyvastelemassa Teijan, joka avuliaasti oli paivalla hakenut minulle hiukan dollareita Forexilta ja muuta pienta mistapa muualta kuin Henkka Maukalta. Siita jatkoimme sitten Niikoille, joiden luona saimme nauttia mahtavasta vieraanvaraisuudesta. Talon emanta Sarita herasi vapaaehtoisesti puoli kuudelta laittamaan meille aamupalaa vaikka oli menossa vasta iltavuoroon. Wau! Niinpa aippa heitti mut sitten kuuden aikoihin Helsinki-Vantaan lentoasemalle, josta jatkoin matka tekoa yksinani.
Ensimmainen lento tapahtui Finnairilla ja suuntautui Lontoon Heathrowlle. Kaikeksi onnekseni viereeni istahtti puhelias nuormies Turkkusesta ja nain ollen matkan teko sujui mukavasti eika ehtinyt kauheesti jannitella. Han jai Lontooseen aj niinpa tiemme erosivat. Lontoossa mun ei tarvinnut vaihtaa terminaalia, joten vaihto sujui melko kivuttomasti. Turvatarkastuksiakaan ei tainnut olla kuin yksi, mutta siina piti sit riisua takki ja kengatkin pois.
Lento Lontoosta San Franciscoon oli matkan pisin lento. Se kesti noin 11 tuntia. Onneksi viihtymiseen on panostettu. Koneesta loytyi jokaiselle oma pikku tv-ruutu, josta sai valita elokuvia tai tv-sarjoja mielensa mukaan aj vaihtoehtoja oli paljon. Niinpa kattelin aikani kuluksi, jonkun elokuvan (en muista nimea enaa), pakoa (ikava kylla siel oli vaan 1. tuotantokauden jaksoja), tohtori housea jne. Ja 11 tuntia hurahti yllattavankin nopeasti. Ihan koko aikaa en tollannyt sita ruutua. Alkumatkasta saatiin ruuaksi currykanaa ja lahempana maaranpaata tarjosivat viel valipalaa. Yritin myoskin nukkua, jokseenkin huonolla menestyksella.
Koska San Fransisco oli ensimmainen laskeutuminen USA:ssa, jouduin tullaamaan mun tavarat ja mun viisumit ynna muut tsekattiin. Onneksi olin vakuuttava ja paastivat mut maahan. :) Mut siis oikeesti noin kaytannon asiat suju tosi jouhevasti, et kiitos Taivaan Iskalle. San Fransisco oli mukavan nakonen kaupunki ainakin ilmasta kasin. Nain ihan hyvin mm. Golden Gate sillan. Kavin ihan tarkotuksella muutaman metrin kavelemas lentokentan pihassa, et voin sanoa kayneeni San Franciscos. ;)
Lopuksi oli viel puolentoista tunnin lento San Diegoon. Se olikin nopeasti ohi ja niinpa riensin koneesta hakeen ei niin keveita matkalaukkuani ja rinkkaani. Tavarat saatuani aloin etsiskella katseellani YWAM(missionuorten lyhenne)-kylttia. Ei nakyny. Mietin jo varasuunnitelmaa, mut sit sellanen pirtsakka nuori nainen tuli ulko-ovesta sisaan ja kysy oonko ma Tiina ja oonhan mina. Hypattiin valkoiseen vaniin (eli tila-autoon) ja lahdettiin kruisaileen San Diegon keskustaan, kun tarkoitus oli ootella viela kahta muuta opetuslapseuskoulun tulevaa opiskelijaa. Hakijat Lindsay ja Stephanie oli todella mukavia tyyppeja ja tulen heidan kanssaan hyvin juttuun. Molemmat olivat naimisissa ja kuuluvat miestensa kanssa Ensenadan vakituiseen henkilokuntaan.
San Diego on todella kaunis kaupunki , jonne kannattaa kylla pistaytya jos kulku passaa. Todennakoisesti mekin mennaan sinne joskus, kun on viikonloppu vapaata. Kaupassa kaytyamme kavimme noukkimassa lentokentalta englantilaisen Carlin. Hetken aikaa keskustassa pyorittyamme menimme sitten hakemaan Philipia, joka on taas Sveitsista, mutta jolla on myos amerikan kansalaisuus. Lindsay kierteli ympari terminaalia eika Philipia vaan alkanut loytymaan. Lopulta kavi ilmi, etta Philip oli kyllastynyt odottamaan ja lahtenyt jonkun muun porukan kanssa keskustaan hotelliin. Useampien puhelinsoittojen jalkeen lahdimme etsimaan kyseista hotellia, jotta saisimme Philinkin mukaan Meksikon puolelle. No kun sitten lopulta onnistuimme loytamaan paikan ja Phil oli kyydissa, han huomasi hukanneensa rahapussinsa, jossa oli vain vaatimattomat 500 dollaria eli sellaset 700 euroa. Poika oli ihan sekasin, mutta lopulta rahapussi loytyi matkatavaroiden seasta peraluukusta. Eli aikamoinen tapaus tama Phil.
Kaikkien naiden vaiheiden jalkeen lahdimme vihdoin ajamaan kohti Ensenadaa. Rajan yltiys oli helppoa. Sen kun vaan ajoimme ohitse. Emme siis vielakaan omista Meksikon viisumia, mutta ilmeisesti se olisi hankittava lahipaivina. Matkalle mahtui viela yksi kommellus, kun autostamme loppui bensa noin 15 kilometria ennen maaranpaata. Onneksi eras heppu Ensenadan henkilokunnasta tuli meita auttamaan ja olimme vihdoin klo 1 yolla tata paikallista aikaa perilla. Suomessa kello oli tuolloin siis 11 lauantaiaamuna. Olin ollut hereilla tulloin about 30 tuntia ellei lentokoneessa nuokkumista lasketa. Voitte arvata etta hiukan jo vasytti. En kuitenkaan jaksanut nukkua tanaan eli lauantai aamuna kuin 10.
Taa missionuorten mesta on siis Tyynen meren rannalla ja oikein mukava paikka. Me asutaan 6 henkea aina samassa huoneessa, josta loytyy sit oma vessa suihkun kera. Laitan muutaman kuvankin kunhan ehdin. Mutta kaikki on mennyt tahan asti hienosti. Kiitos kaikille tuesta ja rukouksista! Kirjoittelen vaikka ensi viikolal lisaa. Yritan olla tulevilal kerroilla hiukan lyhytsanaisempi. :)
Lahdin siis kotoa jo torstaina kohti paakaupunkiseutua. Aiti lahti mua kyyditsemaan, koska hanella sattui olemaan tyokeikka perjantaina Klaukkalassa. Niinpa mennessa poikkesimme hyvastelemassa Teijan, joka avuliaasti oli paivalla hakenut minulle hiukan dollareita Forexilta ja muuta pienta mistapa muualta kuin Henkka Maukalta. Siita jatkoimme sitten Niikoille, joiden luona saimme nauttia mahtavasta vieraanvaraisuudesta. Talon emanta Sarita herasi vapaaehtoisesti puoli kuudelta laittamaan meille aamupalaa vaikka oli menossa vasta iltavuoroon. Wau! Niinpa aippa heitti mut sitten kuuden aikoihin Helsinki-Vantaan lentoasemalle, josta jatkoin matka tekoa yksinani.
Ensimmainen lento tapahtui Finnairilla ja suuntautui Lontoon Heathrowlle. Kaikeksi onnekseni viereeni istahtti puhelias nuormies Turkkusesta ja nain ollen matkan teko sujui mukavasti eika ehtinyt kauheesti jannitella. Han jai Lontooseen aj niinpa tiemme erosivat. Lontoossa mun ei tarvinnut vaihtaa terminaalia, joten vaihto sujui melko kivuttomasti. Turvatarkastuksiakaan ei tainnut olla kuin yksi, mutta siina piti sit riisua takki ja kengatkin pois.
Lento Lontoosta San Franciscoon oli matkan pisin lento. Se kesti noin 11 tuntia. Onneksi viihtymiseen on panostettu. Koneesta loytyi jokaiselle oma pikku tv-ruutu, josta sai valita elokuvia tai tv-sarjoja mielensa mukaan aj vaihtoehtoja oli paljon. Niinpa kattelin aikani kuluksi, jonkun elokuvan (en muista nimea enaa), pakoa (ikava kylla siel oli vaan 1. tuotantokauden jaksoja), tohtori housea jne. Ja 11 tuntia hurahti yllattavankin nopeasti. Ihan koko aikaa en tollannyt sita ruutua. Alkumatkasta saatiin ruuaksi currykanaa ja lahempana maaranpaata tarjosivat viel valipalaa. Yritin myoskin nukkua, jokseenkin huonolla menestyksella.
Koska San Fransisco oli ensimmainen laskeutuminen USA:ssa, jouduin tullaamaan mun tavarat ja mun viisumit ynna muut tsekattiin. Onneksi olin vakuuttava ja paastivat mut maahan. :) Mut siis oikeesti noin kaytannon asiat suju tosi jouhevasti, et kiitos Taivaan Iskalle. San Fransisco oli mukavan nakonen kaupunki ainakin ilmasta kasin. Nain ihan hyvin mm. Golden Gate sillan. Kavin ihan tarkotuksella muutaman metrin kavelemas lentokentan pihassa, et voin sanoa kayneeni San Franciscos. ;)
Lopuksi oli viel puolentoista tunnin lento San Diegoon. Se olikin nopeasti ohi ja niinpa riensin koneesta hakeen ei niin keveita matkalaukkuani ja rinkkaani. Tavarat saatuani aloin etsiskella katseellani YWAM(missionuorten lyhenne)-kylttia. Ei nakyny. Mietin jo varasuunnitelmaa, mut sit sellanen pirtsakka nuori nainen tuli ulko-ovesta sisaan ja kysy oonko ma Tiina ja oonhan mina. Hypattiin valkoiseen vaniin (eli tila-autoon) ja lahdettiin kruisaileen San Diegon keskustaan, kun tarkoitus oli ootella viela kahta muuta opetuslapseuskoulun tulevaa opiskelijaa. Hakijat Lindsay ja Stephanie oli todella mukavia tyyppeja ja tulen heidan kanssaan hyvin juttuun. Molemmat olivat naimisissa ja kuuluvat miestensa kanssa Ensenadan vakituiseen henkilokuntaan.
San Diego on todella kaunis kaupunki , jonne kannattaa kylla pistaytya jos kulku passaa. Todennakoisesti mekin mennaan sinne joskus, kun on viikonloppu vapaata. Kaupassa kaytyamme kavimme noukkimassa lentokentalta englantilaisen Carlin. Hetken aikaa keskustassa pyorittyamme menimme sitten hakemaan Philipia, joka on taas Sveitsista, mutta jolla on myos amerikan kansalaisuus. Lindsay kierteli ympari terminaalia eika Philipia vaan alkanut loytymaan. Lopulta kavi ilmi, etta Philip oli kyllastynyt odottamaan ja lahtenyt jonkun muun porukan kanssa keskustaan hotelliin. Useampien puhelinsoittojen jalkeen lahdimme etsimaan kyseista hotellia, jotta saisimme Philinkin mukaan Meksikon puolelle. No kun sitten lopulta onnistuimme loytamaan paikan ja Phil oli kyydissa, han huomasi hukanneensa rahapussinsa, jossa oli vain vaatimattomat 500 dollaria eli sellaset 700 euroa. Poika oli ihan sekasin, mutta lopulta rahapussi loytyi matkatavaroiden seasta peraluukusta. Eli aikamoinen tapaus tama Phil.
Kaikkien naiden vaiheiden jalkeen lahdimme vihdoin ajamaan kohti Ensenadaa. Rajan yltiys oli helppoa. Sen kun vaan ajoimme ohitse. Emme siis vielakaan omista Meksikon viisumia, mutta ilmeisesti se olisi hankittava lahipaivina. Matkalle mahtui viela yksi kommellus, kun autostamme loppui bensa noin 15 kilometria ennen maaranpaata. Onneksi eras heppu Ensenadan henkilokunnasta tuli meita auttamaan ja olimme vihdoin klo 1 yolla tata paikallista aikaa perilla. Suomessa kello oli tuolloin siis 11 lauantaiaamuna. Olin ollut hereilla tulloin about 30 tuntia ellei lentokoneessa nuokkumista lasketa. Voitte arvata etta hiukan jo vasytti. En kuitenkaan jaksanut nukkua tanaan eli lauantai aamuna kuin 10.
Taa missionuorten mesta on siis Tyynen meren rannalla ja oikein mukava paikka. Me asutaan 6 henkea aina samassa huoneessa, josta loytyy sit oma vessa suihkun kera. Laitan muutaman kuvankin kunhan ehdin. Mutta kaikki on mennyt tahan asti hienosti. Kiitos kaikille tuesta ja rukouksista! Kirjoittelen vaikka ensi viikolal lisaa. Yritan olla tulevilal kerroilla hiukan lyhytsanaisempi. :)
tiistai 18. syyskuuta 2007
Lähtöitkua vailla
Kohta se on menoa. Päivät Suomessa käyvät vääjämättä vähiin ja pientä kipristelyä jo tuntuu vatsan pohjalla. Viimeinkin. Ylihuomenna olisi tarkoitus lähteä jo päivällä Helsinkiin, jotta pääsee ajoissa nukkumaan. Pitäisi olla pirteänä aamukuudelta lentokentällä ja valmiina parinkymmenen tunnin matkustamiseen. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, menomatkalla on sen verran täpinöissään, ettei nukkumisesta tule mitään. Kun pääsen perille San Diegoon, kello näyttää vasta varttia vaille kuutta illalla. Onneksi on viikonloppu aikaa toipua aikaerosta, ennen kun itse opiskelu alkaa.
Taakse jäänyt viikonloppu sujui pitkälti läksiäisten merkeissä. Lauantaina nuorison juhalapaikkana toimi legendaarinen Riskun mökki, joka sopiikin moiseen puuhaan täydellisesti. Porukkaa oli mukavasti, vaikka enenmmänkin olisi mahtunut. Ikävä kyllä Jyväskylästä ei saatu nyt edustusta paikalle päällekkäisyyksien vuoksi, mutta lupasin järjestää sitäkin rajummat takaisintulojuhlat ja ilmoittaa ajankohdan ajoissa. Yllärivieraita kuitenkin saimme, vieläpä melko tunnettuja sellaisia. Iltaa vietettiin rauhallisissa tunnelmissa pöydän antimia nautiskellen, ystävien kanssa tarinoiden ja saunoen. Ilta huipentui spoon-matseihin "teinien" kanssa. Tämä seuraava sukupolvi ei ollutkaan ennen pelannut tätä mainiota kontaktilajia, joten ilolla opastimme heidät sen saloihin.
Sunnuntaina minut siunattiin matkaan Kihniön vapaaseurakunnan puolesta. Tilaisuus oli oikein onnistunut ja seurakuntalaiset olivat saapuneet paikalle runsaslukuisesti. Oli mahtava vaihtaa halauksia ja toivotella siunauksia puolin ja toisin. On hienoa lähteä toiselle puolelle maailmaa tietäen, että esirukousrintama on kunnossa. Yllätyksekseni monet tukivat lähtöäni myös taloudellisesti, seurakunta mukaan lukien. Iso kiitos teille kaikille ja Herra palkitkoon uhrauksenne!
Viimeiset pari päivää onkin sitten vierähtänyt pakkaamisen parissa. Kaikki mukaan otettava roina on levitetty siististi sohvalle ja siitä niitä sitten pitäis alkaa mahduttamaan matkalaukkuun ja rinkkaan. On se vaan vaikeeta tietää esimerkiksi mitä vaatteita kannattaa ottaa mukaan ja mitä ei. Viisi kuukautta on kuitenkin melko pitkä aika. Mutta niin kun Heini päivällä sanoi, kun on passi, viisumi, lentoliput ja rahaa, niin toimeen tulee. Joten mitä sitä turhaa stressaa.
Taakse jäänyt viikonloppu sujui pitkälti läksiäisten merkeissä. Lauantaina nuorison juhalapaikkana toimi legendaarinen Riskun mökki, joka sopiikin moiseen puuhaan täydellisesti. Porukkaa oli mukavasti, vaikka enenmmänkin olisi mahtunut. Ikävä kyllä Jyväskylästä ei saatu nyt edustusta paikalle päällekkäisyyksien vuoksi, mutta lupasin järjestää sitäkin rajummat takaisintulojuhlat ja ilmoittaa ajankohdan ajoissa. Yllärivieraita kuitenkin saimme, vieläpä melko tunnettuja sellaisia. Iltaa vietettiin rauhallisissa tunnelmissa pöydän antimia nautiskellen, ystävien kanssa tarinoiden ja saunoen. Ilta huipentui spoon-matseihin "teinien" kanssa. Tämä seuraava sukupolvi ei ollutkaan ennen pelannut tätä mainiota kontaktilajia, joten ilolla opastimme heidät sen saloihin.
Sunnuntaina minut siunattiin matkaan Kihniön vapaaseurakunnan puolesta. Tilaisuus oli oikein onnistunut ja seurakuntalaiset olivat saapuneet paikalle runsaslukuisesti. Oli mahtava vaihtaa halauksia ja toivotella siunauksia puolin ja toisin. On hienoa lähteä toiselle puolelle maailmaa tietäen, että esirukousrintama on kunnossa. Yllätyksekseni monet tukivat lähtöäni myös taloudellisesti, seurakunta mukaan lukien. Iso kiitos teille kaikille ja Herra palkitkoon uhrauksenne!
Viimeiset pari päivää onkin sitten vierähtänyt pakkaamisen parissa. Kaikki mukaan otettava roina on levitetty siististi sohvalle ja siitä niitä sitten pitäis alkaa mahduttamaan matkalaukkuun ja rinkkaan. On se vaan vaikeeta tietää esimerkiksi mitä vaatteita kannattaa ottaa mukaan ja mitä ei. Viisi kuukautta on kuitenkin melko pitkä aika. Mutta niin kun Heini päivällä sanoi, kun on passi, viisumi, lentoliput ja rahaa, niin toimeen tulee. Joten mitä sitä turhaa stressaa.
torstai 13. syyskuuta 2007
Matkakuume nousussa
Vähitellen alan tajuta, että lähtö on ihan oikeasti edessä. Eikä siihen ole enää kuin vaivaiset 8 yötä. Oikeastaan se on pelkästään siistä. Onhan tätä odotettu tapahtuvaksi jo ainakin vuosi. Tietysti odotus on tiivistynyt loppua kohti. Vielä muutama kuukausi sitten lähtö tuntui edelleen utopistiselta, mutta valmisteluja tehdessäni asia on todentunut kummasti.
Fiilikset lähtöä koskien ovat ainakin vielä pelkästään positiiviset. Aina vaan kylmenevä Suomen syksy vahvistaa näitä tuntemuksia. Siellä kun ei lämpötilan missään vaiheessa seuraavan viiden kuukauden aikana pitäisi vajota alle nollan ja näillä hetkillä päivälämpötilat liikkuvat 25 asteen kieppeillä. Yölläkin lämpöä on vielä 20 asteen verran. Ei ollenkaan hullumpaa. Ja sitten kun ilma alkaa Ensenadassa viilentyä, me lähdetään outreachille etelämmäksi.
Outreachin ansiosta mulla on nyt sitten ihan kunnon rinkka, makuupussi ja makuualusta. Ehkä mä alan jatkossa harrastamaan vaeltamista tai jotain vastaavaa. Välineistöstä ei ainakaan pitäisi olla kiinni. Harmi vaan, kun toi telttailu ei ole mitään mun lempipuuhaa. Niinkus tiedätte sieltä on huomattavan nihkeää heräillä aamulla. Mutta voihan se olla, että tämäkin reissu taas karsii meikäläisen liiallista mukavuudenhalua, joka meinaa välillä saada otteen ja mä oon ihan kunnon eräjorma sieltä palattuani. Vi ses...
Fiilikset lähtöä koskien ovat ainakin vielä pelkästään positiiviset. Aina vaan kylmenevä Suomen syksy vahvistaa näitä tuntemuksia. Siellä kun ei lämpötilan missään vaiheessa seuraavan viiden kuukauden aikana pitäisi vajota alle nollan ja näillä hetkillä päivälämpötilat liikkuvat 25 asteen kieppeillä. Yölläkin lämpöä on vielä 20 asteen verran. Ei ollenkaan hullumpaa. Ja sitten kun ilma alkaa Ensenadassa viilentyä, me lähdetään outreachille etelämmäksi.
Outreachin ansiosta mulla on nyt sitten ihan kunnon rinkka, makuupussi ja makuualusta. Ehkä mä alan jatkossa harrastamaan vaeltamista tai jotain vastaavaa. Välineistöstä ei ainakaan pitäisi olla kiinni. Harmi vaan, kun toi telttailu ei ole mitään mun lempipuuhaa. Niinkus tiedätte sieltä on huomattavan nihkeää heräillä aamulla. Mutta voihan se olla, että tämäkin reissu taas karsii meikäläisen liiallista mukavuudenhalua, joka meinaa välillä saada otteen ja mä oon ihan kunnon eräjorma sieltä palattuani. Vi ses...
tiistai 21. elokuuta 2007
Lähtölaskenta on alkanut
Nyt on sitten enää kuukausi aikaa valmistautua lähtöön. Alan vähitellen tajuta, että olen lähdössä jonnekin. Jännitys ei ole vielä saanut valtaansa. Ehkä sen aika tulee vasta, kun nousen lentokoneeseen. Käytännön järjestelyt alkavat olla kutakuinkin hoidettuna. Kovasti kaipaamani USA:n viisumikin saapui tänään ja iso kivi vierähti sydämeltäni. Matkalaukut on tietenkin vielä pakkaamatta. Lisäksi pitäisi tarkistaa pitääkö jotain rokotuksia ottaa. Onneksi reilu kaksi vuotta sittenKeniaan lähtiessäni sain 7 piikkiä, joista suurin osa tehoaa edelleen.
Lauantaina muutin kamat Jyväskylästä, jossa on tullut asusteltua 6 vuotta. Jäin vielä muutamaksi päiväksi majailemaan rakkaan ystäväni Heinin luokse, joka lähtee torstaina vajaaksi kolmeksi kuukaudeksi Thaimaaseen. Saimme yhdessä jakaa lähtötunnelmat. Kyllä se vaan haikeeta on jättää tämä mahtava kaupunki ja ennen kaikkea kaikki ne mahtavat ihmiset joihin täällä ollessani olen saanut tutustua. Mutta yhteydenpito pitäisi nykypäivänä olla helppoa ja ainahan voin palata takaisin. Tällä hetkellä on kuitenkin vielä ihan auki, mihin suunnistan helmikuussa Suomeen palattuani.
On elämä Jumalan kanssa vaan mahtava seikkailu. Ei voi tietää, mitä sitä vuoden päästä tekee ja missä asustelee, mutta siitä voin olla varma, että silloinkin Jeesus on mun kanssani ja saan toteuttaa sitä tehtävää, joka mulle on varattu ja elää Jumalan lupaamaa yltäkylläistä elämää.
Lauantaina muutin kamat Jyväskylästä, jossa on tullut asusteltua 6 vuotta. Jäin vielä muutamaksi päiväksi majailemaan rakkaan ystäväni Heinin luokse, joka lähtee torstaina vajaaksi kolmeksi kuukaudeksi Thaimaaseen. Saimme yhdessä jakaa lähtötunnelmat. Kyllä se vaan haikeeta on jättää tämä mahtava kaupunki ja ennen kaikkea kaikki ne mahtavat ihmiset joihin täällä ollessani olen saanut tutustua. Mutta yhteydenpito pitäisi nykypäivänä olla helppoa ja ainahan voin palata takaisin. Tällä hetkellä on kuitenkin vielä ihan auki, mihin suunnistan helmikuussa Suomeen palattuani.
On elämä Jumalan kanssa vaan mahtava seikkailu. Ei voi tietää, mitä sitä vuoden päästä tekee ja missä asustelee, mutta siitä voin olla varma, että silloinkin Jeesus on mun kanssani ja saan toteuttaa sitä tehtävää, joka mulle on varattu ja elää Jumalan lupaamaa yltäkylläistä elämää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)