Aika Icassa alkaa olla ohitse. Huomenna matkaamme linja-autolla Limaan, jossa rentoudumme kaksi vuorokautta ennen viidakkoon menemista. Yovymme hostellissa keskustan tuntumassa ja tapaamme myos toisen outreach tiimin, mita odotammekin innolla. He kavivat Machu Pichussa, josta olemme hiukan kateellisia, mutta toivotaan, etta viidakko on kokemusrikas.
Viime paivat ovat olleet huomattavasti kiireisempia kuin ensimmainen viikko. Viime viikolla kavimem useampana paivana lukioissa ja yliopistoissa esittamassa draamoja ja kertomassa Jeesuksesta. Nuoret olivat kiinnostuneita ja traktaatit vietiin kasista. Osa tilaisuuksista oli luokissa, osa kampuksella. Yhtena iltana kavastiin laheisessa kylassa, joka karsi pahoin viime elokuisessa maanjaristyksessa. Osa ihmisista elaa edelleen teltoissa. Esitimem draamoja ja todistimme ja lopuksi leikimme kylan lasten kanssa, jotka olivat superinnoissaan. Lauantaina menimme Pisco nimiseen kylaan, joka myoskin karsi pahoin maanjaristyksessa. Ensin teimme ovelta ovelle evankeliointia, jomka ei ole mun suosikkihommaa, koska Suomessa se on aika nihkeeta. Mut taalla ihmiset ottivat innolla vastaan jakamamme materiaalin. Meilla oli varikkaita lehtia, naisille ja miehille omat versioinsa. Liskasi meilla oli gideonien raamattuja, jotka vietiin kirjaimellisesti kasista. Oli mahtava kokemus nahda, kuinka ihmiset halusivat saada raamatun. Illalla osallistuimme paikallisen srk:n kokoukseen ja paikalla oli jonkin verran myos uusia naamoja.
Tanaan olemme siis viimeista paivaa taalla ja menemme iltapaivalla srkn nuorten kanssa pelaileen jalista ja ilmeisesti paikassa on myos uima-allas. Siis rentoa hengailua luvassa. Seurakunnan nuoret ovat tosi mukavia ja tulemme kylla varmasti ikavoimaan heita. Samoin Minnesota tiimin jasenia. Mut kokonaisuudessaan aika Icassa on ollut hyva. Talla hetkella olemme kaikki suurinpiirtein terveita, mutta saatte muistaa meita rukouksin, silal viidakossa on kaikkien mahdollisten tautien riski suurempi.
Perusta sen verran, etta tama maa muistuttaa mua jonkin verran Keniasta, mutta tama on kylla huomattavatsi kehittyneempi. Mut niilla on taal matatuja (toyota hiacen minibussi julisena kulkuvalineena), vaikkakaan nimi ei ole sama. Mut vaikuttaa silta et ihmisilal ei niinkaan oo omia au8toja vaan ne kayttaa tukutukuja (mopon ja auton risteytys) tai pienia keltaisia takseja, jotka sukkuloi teilla kuinka sattuu. Taalla Perussa julkinen liikenne on ihan huippuhalpaa Suomen hintoihin verrattuna. Menimme Piscoon hieno0lla bussilla ja matkaa oli noin 60 kilometria. Edestakainen matka maksoi alle 2 euroa per naama. Taksi keskustaan maksaa 4 hengelta 60-70 senttia. Jaatelokaan ei ole hinnalla pilattu. Kaksi pienta palloa maksaa 25 senttia. Joten voitte kuvitella, etta jaateloa tulee ostettua harvase paiva. Puolen litran limsapullo on about 50 senttia.
Mita lahemmaksi kotiinpaluu alkaa tulla, sita innostuneempi alan olla asiasta. Ihana elaa taas normaalielamaa 5 kuuakuden kommuunielaman jalkeen. Lisakis kaipaan teiat perhetta, ystavia ja suomea yleensa. Pian nahdaan!
maanantai 21. tammikuuta 2008
Kuvia perusta
Mina ja mun mega jee jee nena! (pitihan se ikuistaa)
Rakentamassa tai itse asiassa tuhoamassa vanhaa.
Mun uusi suosikkiharrastus: sandboarding!
tiistai 15. tammikuuta 2008
EpiPenille kayttoa
Taalal sita sattuu ja tapahtuu. Eilen meilla oli hyvin rento paiva. Iltapaivalla pelailtiin jalista paikallisen srkn nuoria vastaan ja taidettiin havita. Mut oli mukava harrastaa jonkin sortin liikuntaa pitkasta aikaa. Illalla meilla oli sit juhlafiilis, kun meidan meksikolaisvahvistukset teki meille meksikon ruokaa eli tortilloja. Ruokas olit odella hyvaa ja nautin taysin siemauksin, kunnes...
Heti syotyani mun kurkku alko tuntuun omituiselta, mut ajattelin ensin et ehka ma vaan kuvittelen. Silmat tuntu hiukan kihelmoivilta ja menin niistamaan. Koska heti ensimmaisena mieleeni nousi epailys allergisesta reaktiosta otin yhden Zyrtekin, mutta siitapa ei juuri apua ollut. Ilemisesti hitautensa vuoksi. Tunnustelin kurkkuani ja vaikutti silta, etta se oli huomattavasti suurempi kuin normaalisti. Kasvot ja kasivarret alkoivat punottaa ja kuumottaa. Kavelin muiden luo ja kerroin epailevani, et mulla on jonkinlainen allerginen reaktio. Yhdella meidan ryhmalaisella on astma ja otin honkasyt sen piipusta, mtu ei apua. Yhdelal Minnesotan tiimin tytolla oli EpiPen ja se kiikutti sen mulle. Kun edelleen mietin, et pitasko mun ottaa se vai ei, mun kasvot alko turvota. Siina vaiheessa kaikki sano, et ala enaa mieti. Niinpa ensimmaisen kerran elamassani kaytin epipenia. Tulppa pois ja isku reiteen. Olo tuntu heti hiukan paremmalta, mut se tais olla psykologista. ;)
Palasin meidan makkariin ja etsin infoa netista, pitaako mun edelleen menna laakarin ja pitihian mun. Soitettiin samaiselle klinikalle, missa Carl operoitiin ja laakari pyysi meita saapuun valittomasti. Menin kylppariin vaihtaan housuja, mutta koska koin oloni tosi huonoksi en sulkenut ovea vaan istahdin wc-istuimelle. Tassa vaiheessa mun nakokentta alko hamartyyn ja mua pyorrytti tosi rajusti. Olin ihan varm,a et pyorryn, mut sit aloinkin oksentaan ja koska se alko niin nopeesti, oksennsin sit pastorin kylpparin lattialle kaikki meksikolaisen ruuan. Taman jalkeen olo oli sen verta parempi et kykenin kaveleen taksille. Niinpa meidan toinen johtaja Kathy ja srkn nuorisopastori Nestor lahti mun seuraksi klinikalle.
Klinikalla sairaanjhoitaja otti perusjutut kuten verenpaineen lammon jne. Sit me emntiin tapaan lekuria joka kyseli hiukan lisaa ja lopulta paatyi antamaan mulle kortisonipiikin allergisen reaktion hoitoon . Siina odotellessani vatsa tuntu tosi oudolta ja kavin ripuloimas. Sit mentiin taas hoitsun pakeille ja han pisti kortisonia kyynartaipeen laskimoon. Taman jalkeeen sain ikaan kuin vilunvareita vaikak en olltu viluinen eika kuume ollut nousussa. Lisaksi mun kynnenaluset oli ihan siniset ja kammenet valkoset. Sain antibioottikuurin mahdolliseen vatsatyautiin, vaikkakin itse luulen et oksentelu oli osa reagointia ellergeeniin. Lopulta noin tunnin klinikalla oleilun jalkeen palattiin pastorin talolle ja kaikki oli helpottuneita kun olin elossa edelleen eika mun nena ollut enaa megajeejee.
Oireiden perusteella voin paatella et mulla oli anafylaktinen shokki. En ole varma, mika sen aiheutti aj se on hiukan kiusallista, mut ehka se oli chili salsassa tai keittamattomat riiisit riisimaidossa. Mahdollisetsi mun pitaa ostaa EpiPen, joka on siis ensiapu tallaisissa tilanteissa ja estaa kurkun kuroutumisen totaalisesti umpeen, ja kiikuttaa sita aina mukanani. ei kivaa, mut parempi varautua.
Mut nyt voin tosi hyvin ja kaikki oireet on ohi. Kiitoksia Jumalalel varjeluksesta ja nyt sit tiian miten EpiPenia kaytetaan ja milta anafylaktinen shokki voi tuntua. Voikaahan hyvin!
Heti syotyani mun kurkku alko tuntuun omituiselta, mut ajattelin ensin et ehka ma vaan kuvittelen. Silmat tuntu hiukan kihelmoivilta ja menin niistamaan. Koska heti ensimmaisena mieleeni nousi epailys allergisesta reaktiosta otin yhden Zyrtekin, mutta siitapa ei juuri apua ollut. Ilemisesti hitautensa vuoksi. Tunnustelin kurkkuani ja vaikutti silta, etta se oli huomattavasti suurempi kuin normaalisti. Kasvot ja kasivarret alkoivat punottaa ja kuumottaa. Kavelin muiden luo ja kerroin epailevani, et mulla on jonkinlainen allerginen reaktio. Yhdella meidan ryhmalaisella on astma ja otin honkasyt sen piipusta, mtu ei apua. Yhdelal Minnesotan tiimin tytolla oli EpiPen ja se kiikutti sen mulle. Kun edelleen mietin, et pitasko mun ottaa se vai ei, mun kasvot alko turvota. Siina vaiheessa kaikki sano, et ala enaa mieti. Niinpa ensimmaisen kerran elamassani kaytin epipenia. Tulppa pois ja isku reiteen. Olo tuntu heti hiukan paremmalta, mut se tais olla psykologista. ;)
Palasin meidan makkariin ja etsin infoa netista, pitaako mun edelleen menna laakarin ja pitihian mun. Soitettiin samaiselle klinikalle, missa Carl operoitiin ja laakari pyysi meita saapuun valittomasti. Menin kylppariin vaihtaan housuja, mutta koska koin oloni tosi huonoksi en sulkenut ovea vaan istahdin wc-istuimelle. Tassa vaiheessa mun nakokentta alko hamartyyn ja mua pyorrytti tosi rajusti. Olin ihan varm,a et pyorryn, mut sit aloinkin oksentaan ja koska se alko niin nopeesti, oksennsin sit pastorin kylpparin lattialle kaikki meksikolaisen ruuan. Taman jalkeen olo oli sen verta parempi et kykenin kaveleen taksille. Niinpa meidan toinen johtaja Kathy ja srkn nuorisopastori Nestor lahti mun seuraksi klinikalle.
Klinikalla sairaanjhoitaja otti perusjutut kuten verenpaineen lammon jne. Sit me emntiin tapaan lekuria joka kyseli hiukan lisaa ja lopulta paatyi antamaan mulle kortisonipiikin allergisen reaktion hoitoon . Siina odotellessani vatsa tuntu tosi oudolta ja kavin ripuloimas. Sit mentiin taas hoitsun pakeille ja han pisti kortisonia kyynartaipeen laskimoon. Taman jalkeeen sain ikaan kuin vilunvareita vaikak en olltu viluinen eika kuume ollut nousussa. Lisaksi mun kynnenaluset oli ihan siniset ja kammenet valkoset. Sain antibioottikuurin mahdolliseen vatsatyautiin, vaikkakin itse luulen et oksentelu oli osa reagointia ellergeeniin. Lopulta noin tunnin klinikalla oleilun jalkeen palattiin pastorin talolle ja kaikki oli helpottuneita kun olin elossa edelleen eika mun nena ollut enaa megajeejee.
Oireiden perusteella voin paatella et mulla oli anafylaktinen shokki. En ole varma, mika sen aiheutti aj se on hiukan kiusallista, mut ehka se oli chili salsassa tai keittamattomat riiisit riisimaidossa. Mahdollisetsi mun pitaa ostaa EpiPen, joka on siis ensiapu tallaisissa tilanteissa ja estaa kurkun kuroutumisen totaalisesti umpeen, ja kiikuttaa sita aina mukanani. ei kivaa, mut parempi varautua.
Mut nyt voin tosi hyvin ja kaikki oireet on ohi. Kiitoksia Jumalalel varjeluksesta ja nyt sit tiian miten EpiPenia kaytetaan ja milta anafylaktinen shokki voi tuntua. Voikaahan hyvin!
maanantai 14. tammikuuta 2008
Elamaa Icassa
Ensimmainen viikko taalla Icassa sujui pitkalti hengailun merkeissa. Ja viikonloppuna sitten suurin piirtein puolet ryhmasta oli sairaana. Vatsatautia ja kuumeilua. Perjantai aamuna meidan englantilaisvahvistus carl herasi kovaan vatsakipuun ja puolilta paivin he menivat johtajamme Nickin kanssa laakarin vastaanotolle. Diagnoosiksi epailivat umpparia tai muuta tulehdusta suolistossa. Kokeiden tulosten selvittya umppari vaikutti todennakoisemmalta ja niinpa han meni sairaalaan operoitavaksi. Leikkaava laakari epaili umpparin jo puhejennneen, mutta onneksi nain ei kuitenkaan olltu kaynyt. Carl oli sairaalasssa 3 paivaa ja voi nyt jo hyvin. Leikkaushaava on pieni ja todella siisti. Kiitos rukoustuesta! Mutta han ei voi tehda mitaan fyysista tyota kokonaiseen kuukauteen ja draamojen esittaminen on myoskin kiellettya. Ja han kun 0oli yks meidan parhaista nayttelijoista.
Toinen viikko olikin sitten hiukan tiivistahtisempi. maanantai kului viella chillaillessa ja tervehtyessa, mutta tiistaista lahtien aamut aherrettiin rakennustyomaalla ja illat nuoriskonfferenssissa seurakunnalla. Taalla Icassa oli syksylal maanjaristys, joka tuhosi tuhansia taloja ja niinpa olemme rakentamassa taloa yhdelle seurakunnan perheelle. Oikeastaan emme ole viela rakentaneet mitaan vaan tuhonneet vanhoja rakennelmia aj se on yllattavan rankkaa puuhaa. Herasimme kuuden aikoihin ja aloitimme tyot seitseman aikoihin, koska puolilta paivin alkaa olla niin kuuma, ettei tyonteosta oikein enaa tahdo tulla mitaan. Tyon olis tarkoitus jatkua talla kolmannella viikolla huomisesta lahtien.
Nuorisokonferenssi alkoi joka ilta (ti-la) viiden aikoihin ja kesti puoli kymmeneen. Ohjelmassa oli ylistysta, opetusta, meidan draamoja, todistuksia jne. Sain kunnian olla puhevastuussa ekskiviikko iltana ja aiheena oli kutsun ja tarkoituksen loytaminen elamaan etenkin ammatillisessa mielessa. Kun Elizabeth pyysi mua tuohon tehtavaan, olin itse asiassa etta jes, tasta ma puhun oikein mielellani. Vaikak puhe oli enemman opetus kuin pelkka todistus puheenvuoro ja tosiaan en kuksi, en ihme kylla ollut hermostunut. Ja puhe meni tosi hyvin. Minnesota basen johtajakin kiitteli kovasti ja naureskeli, et ma olin varastanut sen DTS opetuksen, koska se oli hyvin pitkalti samoilla linjoilla. Mut se oli mahtava kokemus ja etenkin se et selviydyin siita niin hyvin. Kun me ollaan Kristuksessa, kaikki on mahdollista!
Olemme ehtineet jo viettamaan pari rentoa hauskanpitopaivaa. Ekalla viikolla me oltiin hiekkalautailemassa. Taal Perussa on rajusti sellasta hiekka-aavikkoa ja niinpa ne on perustanut tanne lumilautailun vastikkeen: sandboarding eli hiekkalautailun. Lasketeltiin jyrkkia rinteita alas hiekkalauladalla vastallaan maaten. Se oli ihan ylisiistia!!! Sit me ajeltiin siel hiekkadyyneilla semmosella omanlaisella autolla. Sekin oli huippua, varsinkin kun meidan kuski oli hurjapainen. TOissapaivana eli lauantaina me oltiin moottoriveneilemas Tyynella merella. Mentiin lintusaarelle, josta loytyi pelikaaneja, lokkeja, pingviineja, juu ihan oikeita pingviineja ja jotain muita lintuja. Ja niita oli ihan tuhottomasti. Seilailtiin siel sellaset pari tuntia ja lahes jokainen sai ihonsa karvennettya. Ma poltin hiusrajani otsalla niin pahasti, et siihen nousi oikein rakkuloita. Mut eikohan se tasta. Aurinko on taalla polttava ja kuuma! Ens kerralla ehka hiukan enemman ja useammin aurinkorasvaa....
Perulainen kulttuuri alkaa tulla tutuksi. Jos kokous alkaa viidelta se tarkoittaa, etta me aletaan valmistautua lahtoon viidelta. Suunnitelmat vaihtuu yhtenaan. Pastori kertoo tuntia ennen kokousta, etta illan todistajan onkin tarkoitus pitaa paapuhe. Ja niin edelleen. Seurakunta on tosi huippu. Ihmiset on innoissaan Jeesuksesta ja pastori on ihan huippu.
Toinen viikko olikin sitten hiukan tiivistahtisempi. maanantai kului viella chillaillessa ja tervehtyessa, mutta tiistaista lahtien aamut aherrettiin rakennustyomaalla ja illat nuoriskonfferenssissa seurakunnalla. Taalla Icassa oli syksylal maanjaristys, joka tuhosi tuhansia taloja ja niinpa olemme rakentamassa taloa yhdelle seurakunnan perheelle. Oikeastaan emme ole viela rakentaneet mitaan vaan tuhonneet vanhoja rakennelmia aj se on yllattavan rankkaa puuhaa. Herasimme kuuden aikoihin ja aloitimme tyot seitseman aikoihin, koska puolilta paivin alkaa olla niin kuuma, ettei tyonteosta oikein enaa tahdo tulla mitaan. Tyon olis tarkoitus jatkua talla kolmannella viikolla huomisesta lahtien.
Nuorisokonferenssi alkoi joka ilta (ti-la) viiden aikoihin ja kesti puoli kymmeneen. Ohjelmassa oli ylistysta, opetusta, meidan draamoja, todistuksia jne. Sain kunnian olla puhevastuussa ekskiviikko iltana ja aiheena oli kutsun ja tarkoituksen loytaminen elamaan etenkin ammatillisessa mielessa. Kun Elizabeth pyysi mua tuohon tehtavaan, olin itse asiassa etta jes, tasta ma puhun oikein mielellani. Vaikak puhe oli enemman opetus kuin pelkka todistus puheenvuoro ja tosiaan en kuksi, en ihme kylla ollut hermostunut. Ja puhe meni tosi hyvin. Minnesota basen johtajakin kiitteli kovasti ja naureskeli, et ma olin varastanut sen DTS opetuksen, koska se oli hyvin pitkalti samoilla linjoilla. Mut se oli mahtava kokemus ja etenkin se et selviydyin siita niin hyvin. Kun me ollaan Kristuksessa, kaikki on mahdollista!
Olemme ehtineet jo viettamaan pari rentoa hauskanpitopaivaa. Ekalla viikolla me oltiin hiekkalautailemassa. Taal Perussa on rajusti sellasta hiekka-aavikkoa ja niinpa ne on perustanut tanne lumilautailun vastikkeen: sandboarding eli hiekkalautailun. Lasketeltiin jyrkkia rinteita alas hiekkalauladalla vastallaan maaten. Se oli ihan ylisiistia!!! Sit me ajeltiin siel hiekkadyyneilla semmosella omanlaisella autolla. Sekin oli huippua, varsinkin kun meidan kuski oli hurjapainen. TOissapaivana eli lauantaina me oltiin moottoriveneilemas Tyynella merella. Mentiin lintusaarelle, josta loytyi pelikaaneja, lokkeja, pingviineja, juu ihan oikeita pingviineja ja jotain muita lintuja. Ja niita oli ihan tuhottomasti. Seilailtiin siel sellaset pari tuntia ja lahes jokainen sai ihonsa karvennettya. Ma poltin hiusrajani otsalla niin pahasti, et siihen nousi oikein rakkuloita. Mut eikohan se tasta. Aurinko on taalla polttava ja kuuma! Ens kerralla ehka hiukan enemman ja useammin aurinkorasvaa....
Perulainen kulttuuri alkaa tulla tutuksi. Jos kokous alkaa viidelta se tarkoittaa, etta me aletaan valmistautua lahtoon viidelta. Suunnitelmat vaihtuu yhtenaan. Pastori kertoo tuntia ennen kokousta, etta illan todistajan onkin tarkoitus pitaa paapuhe. Ja niin edelleen. Seurakunta on tosi huippu. Ihmiset on innoissaan Jeesuksesta ja pastori on ihan huippu.
maanantai 7. tammikuuta 2008
lauantai 5. tammikuuta 2008
Matkantekoa
Terveiset taalta lampimasta Perusta. Lahdimme liikenteeseen ENsenadasta maanantai-iltapaivalla ja lkensimme tosiaan ensin Tijuanasta Meksiko cityyn, joka on yksi maailman suurimmista kaupungeista ja voin kylla sen uskoa. Ilmasta kasin kaupunki naytti jatkuvan joka suuntaan tosi pitkalle. Olimme Mexico cityssa puoli 12 aikoihin, joten uusi vuosi vaihtui kenmtalla hengatessa. Meiudan ryhman vetaja Nick antoi mulel matkalaukkunsa lentokoneessa ulso kannettavaksi ja mahan otin sen uskollisesti ja menin ootteleen oman rinkkani saapumista matkatavarahihnan aareen. Istahdin tan pienemman matkalaukun paalle ja niinpa hetken paasta yksi koneen piloteista saapuu mun luo tiukan nakoisena ja sanoo, et sina istut mun laukun paalla. Ma kun olin supervarma et se on Nickin sanoin, et ootko sa tosissa? Mut ku se naytti edelleen tosi totiselta, nousin seisoon ja se tarttu laukkuun ja osoitti mulle kuinka laukun kyljessa oli lentoyhtion logo. Kerrassaan noloa, mutta samalla niin viihdyttavaa. Nickin samantyyppinen laukku olikin ruumassa ja loyty hihnalta.
Odotusaika oli reilu 6 tuntia ja koska uudenvuoden yona kaikki putiikit oli kiinni eika muita matkailijoita juurikaan nakynyt, leiriydyimme lentokentan kaytavalle makuualustojemme ja -pussiemme kanssa. Joskus neljan aikoihin me sit siirryttiin vihdoin lahtoselvitykseen ja sen jalkeen jouduttiin takkuaan jonkun papereiden kanssa. Oikeesti meidan ois pitanyt maksaa siita lapusta 45 dollaria per naama mut mukava virkailija seta anto sen meidan ryhmalle ilmatteeks. Jes. Sit ku oltiin viimein kavelees kohti konetta ne kuulutti, et viimenen kuulutus tahan koneeseen ja jos ette ala saapua me poistetaan teidat laukut koneesta turvallisuussyista. Niinpa me juoksujalkaa kipitettiin koneelle ja paastiin kaikki sisaan. Loppumatka sujukin ilman suurempia kommelluksia. Poikettiin viel Panama cityssa ja sit oltiinkin Limassa.
Limassa meita oli vastassa pari paikallista kaiffaria ja niiden johdolla siirryttiin takseilla hostellille. Ja varmaan yski parhaista yllatyksista oli, et me saatiin kaikki oma yhden hengen huone kylppateineen. Oma huone ja kylppari 3 ja puolen kuukauden kommuunielaman jalkeen tuntu todella luksukselta. Mahtavaa fiilista himmensi hiukan 38.4 asteen kuume, mut silti se tuntu hyvalta.
Seuraavana paivana me sit ajettiin linja-autolla Limasta Icaan. Matkanteko kesti noin 5 tuntia, mut bussi oli oikein miellyttava ja puuttuvaa ilmastointia korvasi hyvin avattavat ikkunat.
Jatkuu kunhan kirjoittajalla taas on aikaa...
Odotusaika oli reilu 6 tuntia ja koska uudenvuoden yona kaikki putiikit oli kiinni eika muita matkailijoita juurikaan nakynyt, leiriydyimme lentokentan kaytavalle makuualustojemme ja -pussiemme kanssa. Joskus neljan aikoihin me sit siirryttiin vihdoin lahtoselvitykseen ja sen jalkeen jouduttiin takkuaan jonkun papereiden kanssa. Oikeesti meidan ois pitanyt maksaa siita lapusta 45 dollaria per naama mut mukava virkailija seta anto sen meidan ryhmalle ilmatteeks. Jes. Sit ku oltiin viimein kavelees kohti konetta ne kuulutti, et viimenen kuulutus tahan koneeseen ja jos ette ala saapua me poistetaan teidat laukut koneesta turvallisuussyista. Niinpa me juoksujalkaa kipitettiin koneelle ja paastiin kaikki sisaan. Loppumatka sujukin ilman suurempia kommelluksia. Poikettiin viel Panama cityssa ja sit oltiinkin Limassa.
Limassa meita oli vastassa pari paikallista kaiffaria ja niiden johdolla siirryttiin takseilla hostellille. Ja varmaan yski parhaista yllatyksista oli, et me saatiin kaikki oma yhden hengen huone kylppateineen. Oma huone ja kylppari 3 ja puolen kuukauden kommuunielaman jalkeen tuntu todella luksukselta. Mahtavaa fiilista himmensi hiukan 38.4 asteen kuume, mut silti se tuntu hyvalta.
Seuraavana paivana me sit ajettiin linja-autolla Limasta Icaan. Matkanteko kesti noin 5 tuntia, mut bussi oli oikein miellyttava ja puuttuvaa ilmastointia korvasi hyvin avattavat ikkunat.
Jatkuu kunhan kirjoittajalla taas on aikaa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)