Orientoitumassa opetuslapseuteen

Ensimmainen viikko alkaa olla purkissa. Fiilikset ensimmaisen viikon suhteen ovat hyvat. Viikko on mennyt tosi nopeasti. Paivat ovat olleet taynna toimintaa. Varsinainen raamtatun opetus alkaa vasta ensi viikolla ja aiheena on tuolloin Jumalan isan sydan (The Father heart of God). Olemme kutienkin saaneet opetusta tallakin viikolla. Olemme saaneet kuunnella taman paikallisen tyon perustajien puheita, jotka olivat myos mielenkiintoisia ja ikaan kuin pohjustusta tulevaan.

Maanantaina ja keskiviikkona saimme kuulla kaikkien opiskelijoiden ja henkilokunnan henkilokohtaiset todistukset. Kaikki kertoivat miten he kohtasivat Jeesuksen, mika toi heidat tanne ja mita tulevaisuudensuunnitelmia heilla on. Se oli todella mielenkiintoista. Ja vaikka todistuksi aoli yhteensa noin 50 , en kyllastynty kuuntelemaan niita. Oma osuuteni jannitti jonkin verran, koska en ole todistanut montaakaan kertaa englanniksi, mutta se meni kuitenkin kohtuuhyvin. Suurin osa oli syntynyt uskovaan perheeseen, kuten minakin. Ryhmassamme on myos useita, jotka kokevat kutsua lahetystyohon. Kaikki ovat tulleet tanne oppiakseen lisaa Jumalasta. Joidenkin tarinat olivat hyvin koskettavia. Esimerkiksi meidan pienryhmamme vetajan Stephanien, joka kertoi kuinka heidan ensimmainen lapsensa sairastui ja lopulta kuoli viime kevaana. Han kertoi siita, kuinka tama tapaus oli ollut rankka juttu kaiken kaikkiaan. Arvostan suuresti sita kuinka rehellisia ja avoimia nama meidan mentorit ovat. He eivat yrita olla mitaan superuskovaisia vaan heilla on omat taistelunsa, mutta heidan elamistaan seuratessa on selvasti havaittavissa, etta he elavat taysilla Jumalalle.

Tanaan Nick (yksi mentoreistamme) puhui meille Missionuorten arvoista, mika oli hyvin mielenkiintoista. Niita olivat mm. Jumalan tunteminen, raamatullinen maailmankuva, kristittyjen yhteys, palveleva johtaminen jne. Arvot olivat hyvin pitkalti sellaisia, johon voin koko sydamestani yhtya, joten taidan olla oikeassa paikassa. ;) Lisaksi on hienoa, etta nuo arvot todella nakyvat kaikessa siina, miten taalla asiat tehdaan. Nick on ihan huippu tyyppi kaiken kaikkiaan ja kertoi meille mielenkiintoisia tarinoita edellisilta outreacheilta eli kaytannon jaksoilta. Ajattelin jakaa yhden jannittavimman kanssanne.

Tama tapahtui Perussa viime kesana. (Itse asiassa me saatamme myos paasta Peruun. Ja jos oikein hyvin kay menemme sinne Guatemalan kautta. That's cool. Mutta asia on viela tyon alla.) Mutta he olivat siis Perussa Amazon-joen rannalla uimassa. Yhtakkia yksi heista vajosi veteen. Se ei vaikuttanut normaalilta hukkumiselta kun joku vasyy tms. vaan han vain yksinkertaisesti vajosi veteen. Nick sukelsi veteen etsimaan vajonnutta. Vesi oli todella tummaa ja likaista, joten ei ollut mahdollista nahda, missa tuo poika oli. Lisaksi vesi virtaa joessa jonkinlaista vauhtia. Ihmeellisesti he kuitenkin loysivat hanet (tamakin oli oma stoorinsa, mutta jatetaan se nyt valiin) ja saivat vietya hanet rantaan. Han oli kauttaaltaan isojen mustelmien peitossa, silmat ja huulet olivat turvoksissa eika han hengittanyt. Ryhma alkoi rukoilla pojan puolesta ja Nick ja joku toinen koettivat elvyttaa poikaa. Poika ehti olla vedessa jo noin 5-6 minuttia. Jonkin ajan kuluttua poika alkoi oksentaa/sylkea vetta pois ja han sai kouristuskohtauksia. Hanen silmissaan ei kuitenkaan nayttanyt olevan mitaan elamaa. Muutamat heista, Nick mukaanlukien, lahtivat kuljettamaan poikaa pienella veneella paikalliseen sairaalaan. Muut jaivat jatkamaan rukousta. Ja ihme tapahtui. Matkalla poika alkoi virkaantua ja pystyi jo puhumaan. He paasivat sairaalaan, jossa han sai viela hoitoa. Poika oli tanaan taalla ja on taysin kunnossa. That's amazing, isn't it? Myohemmin he kuulivat paikallisilta, etta jos joku vajoaa talla tavoin, han on mennytta. Tavallisesti hanen ruumiinsa loydetaan joidenkin paivien kuluttua muutamien mailien paasta pahan nakoisena. Kukaan ei tieda varmasti, mita pojalle tapahtui, mutta paikalliset laakarit epailivat, etta kyseessa saattoi olla jopa Anakonda.

Tanaan meilla alkoi myos pienryhmat. Pienryhma tarkoittaa sita, etta kokoonnumme kaksi kertaa viikossa taman 4 hengen ryhman kanssa mentorimme luo ja keskustelemme yhdessa oppimistamme asioista. Ensimmainen tapaaminen oli todella hyva. Vaikuttaa silta, etta jokainen pystyy olemaan oma itsensa tassa ryhmassa ja tarkoitus onkin, etta voisimme jakaa avoimesti asioita ja luottaa toisiimme. Tama pienryhma tulee varmasti olemaan tarkea osa hengellista kasvuamme ja olen iloinen, etta meilla on ne.

Viikonloppujen osalta meidat on jaettu ryhmiin ja neljan ensimmainen viikonlopun aikana tulemme rakentamaan taloa, tavoittamaan meksikon nuoria tai pitamaan vapaata.Tuleva viikonloppu on meidan ryhmamme osalta pyhitetty homes of hope ohjelmalle eli menemme San Diegosta tulleen ryhman mukana rakentamaan taloa kolmilapsiselle perheelle, joka asuu talla hetkella peltihokkelissa ilman juoksevaa vetta ja sahkoa. Olen todella innoissani. Se tulee varmasti olemana hauskaa. Lahdemme matkaan 8 aamulta ja palaamme takaisin tanne baselle viidelta illalla. Jatkamme tyota viela sunnuntaina, kunnes talo on valmis.

By the way, me suomalaiset olemme onnekkaita. Jutellaan tassa kanadalaisen Lorellan ja amerikkalaisen Elizabethin kanssa veroista, terveydenhuollosta ja koulutuksesta. Kun valotin Suomen ilmaista koulutusta ja opintotukia, he meinasivat tippua tuoliltaan. Tietysti meilla on aika paljon korkeampi veroprosentti, mutta uskon etta meidan systeemi on tasapuolisempi. Kaikilla on mahdollisuus hyvaan terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Joten olkaa kiitollisia! Suomi on mahtava maa! :)